sunnuntai 11. lokakuuta 2015

14th MuddyX - säätöä ja tuskaa

Jukka ja Janne valmiina lähtöön.
Syksyn MuddyX tarjosi paljolti sitä itseään: mutaa, vettä ja haastavia reittejä. Kilpailu oli yllätyksiä täynnä ja kilpailun kärki vaihtui viimeisistä vuosista. Meidän tiimille kisa oli lopulta menestys, mutta kuinka tähän tilanteeseen päädyttiin, siitä seuraavassa. Kisa aamu itsessään oli täynnä säätöä ja tuntui ettei kisastakaan taida tulla tällä kertaa mitään. Kisapaikalle saavuttuaan Janne huomasi vaihdevivun roikkuvan vaijerin varassa. Löystynyt ruuvi oli irronnut ajon aikana ja tähän täytyi nopeasti keksiä jotain tilalle. Lopulta järjestejältä löytyi oikella kierteellä ylipitkä ruuvi ja seuraavaksi siirryttiin täyttämään väljyyttä. Hajottamalla omia työkaluja löytyi pari pientä prikkaa ja loppusilaus powerbarin patukalla. Se on sellaista purkkaa että toimii moneen tarkoitukseen. Tähän vielä pari nippusidettä ja homma oli lopulta valmis juuri ennen karttojen jakoa. Ei auttanu kuin koittaa rauhoittaa tilannetta ja aloittaa puhtaalta pöydältä, mutta eihän se hätähoisulta niin vaan onnistukaan :)
Kuvassa välineitä, jotka kannattaa tarkistaa ennen kisaa. Myöskään kaikkea ei kannata pakata reppuun mukaan :)

Reitin suunnittelu tehtiin lopulta tiimin voimin kun samassa pöydässä istuttaessa ei pystytty olemaan heittelemättä ajatuksia toteutuksen suhteen. Ajatukset olivat vielä saman suuntaiset, joten ei muuta kuin pari vedolla kisaan. Aiemmista vuosista opittu että lähimmät rastit kannattaa pyrkiä käymään ensin. Yleensä niitä ei kuitenkaan kerkiä lopussa käymään. Tiedossa oli myös että tämän alueen polut on raskaita ja hidaskulkuisia, mutta tästä huolimatta maasto yllätti varmasti jokaisen kisaajan. Päätimme lähteä kiertämään radan myötäpäivään ja tämä oli lopulta suurimman osan suunnitelmissa (pois lukien Matti 1Lifesta). Reitti oli piirretty puolessa tunnissa ja Jukan kanssa oltiin valmiita starttiin.

Kisa lähtikin hyvin liikenteeseen ja kerkesimme helposti ensimmäiselle rastilla kisan kärjessä. Janne koki kuitenkin íkävän yllätyksen  kun kulku ei ollutkaan kohdallaan. Tämä alkoi näkyä selvästi ensimmäisillä rastiväleillä. Jouduin vain polkemaan aivan liian kovaa ja tiedossa oli että neljä tuntia tällä tahdilla tulee olemaan täyttä tuskaa.

Ei auttanut kuin keskittyä polkemaan rastiväli kerrallaan ja koittaa pysyä vauhdissa mukana. Rastille 71 mennessä ryhmään tarttui mukaan vielä Väsyneiden Isien Tuomo ja tämän jälkeen kolmen hengen juna piti kovaa kyytiä (ja Janne vikisi hiljaa itsekseen). Eihän vastaavassa paikassa passaa näyttää kavereille heikkoutta vaan täytyy painaa raakasti mukana niin kauan kuin pystyy. Polut osoittautuivat todella hitaiksi ja jos pyörää ei päädytty kantamaan suolla tai umpimetsässä niin silloin tiedossa oli hidasta ja teknistä kivikkoa. Näillä pätkillä maisemat ei vaihtunu, mutta syke pysyi tapissa. Ratamestarin ilmoittamat havainnot maastosta olivat että välillä on hidasta ja vaikea kulkuista polkua, mutta nopeasti reitti voi muuttua nopeaksi kangasmetsäksi. Nämä nopeat välit jäi meiltä löytymättä tai sitten olin itse vain niin loppuun ajettu ettei yksinkertaisesti pystynyt havainnoimaan ympäristöä.
Meidän reitinvalintoja, paikat likimain parin kilometrin sisällä.
Rastilla 72 päätettiin vaihtaa alkuperäistä suunnitelmaa, jätetään rastit 42 ja 91 tässä vaiheessa hakematta ja suunnataan rastille 92-52. Rastille 52 tulo oli lopulta niin hidasta polkua pitkin että päätettiin viedä suunnitelmat kokonaan uusiksi ja ajaa 52:lta vasemman kautta 31:lle (vihreä viivoitus). Tätä ei ollut alunperin tarkoitus edes leimata, mutta aikaa olisi hukkunut ajamalla pari kilometriä samaa hidasta polkua takaisin. 52:lta lähtiissä alkoikin perus XC-meininki ja pieni muotoinen sähellys. Janne veti pitkoksilla nokalleen, jäi Tuomon kanssa keräämään kamoja kun Jukka jatkoi samalla tahdilla ja poistui horisonttiin. Ei auttanu kuin painella perään, mutta pitkosten jälkeen Jukkaa ei näy enää missään. Reilu kaveri kun käytti tilaisuuden hyväksi, mutta tämähän on kilpailua. Janne ja Tuomo väänsi ison vaihteen päälle ja koittivat tavoittaa karkulaisen, mutta ei, ei minkäänlaista havaintoa sankarista. Kova tahti jatkui rastille 31 asti ja leimauksen jälkeen Jukka saapuu hoodeille naama punaisena. Oli pitkosten jälkeen kääntynyt ristauksesta oikealle kun olisi pitänyt jatkaa suoraan. Olihan Jukka pudottanut hienon minikompassinsa alkumatkalle ja tässä sitä nyt oltiin (se muuten oli nätti niin kauan kuin oli tallessa).
Kauimmainen rasti 81 käytiin vielä hakemassa kun 1Lifen Matti tuli vastaan (Matti oli niitä harvoja jotka lähti kiertämään rataa vastapäivään). Heitettiin Masan kanssa maagiset ylävitoset ja tästä saatiin virtaa rastille asti. Tämä on mahtavinta tässä lajissa Oulun alueella kun eri tiimin jäsenet tsemppaavat toisiaan ja vielä kesken kisan. Ylävitosten jälkeen nopea spekulointi mitä rasteja Masa olis ehtinyt hakemaan ja sitten tiukka vääntö rastille. Kalkuloitiin rastilla omaa reittiä uudelleen ja päätettiin jättää kauimmaiset 32 ja 41 väliin. Suunta kohti rastia 91 ja 51. Tämän välin pitkoksilla Jukkakin ehti ottamaan lähikontaktia turpeeseen. Rastille 51 meno vei Jannelta viimeiset mehut, oli se vaan tällä "polulla" niin raskasta tunkkaamista pyörän kanssa.
Reitin valinta rastille 51, meinasi paikoin uskoloppua että ojat joskus loppuis.
Rastilta lähtiissä Jukasta ja Tuomosta ei näkynyt kuin lähtö ja Janne jäi kuopimaan paikoilleen. Isolla tiellä yritin vielä kovasti ottaa eroa kiinni ja kaverit hetkellisesti hölläsivätkin tahtia, jotta pääsisin peesiin. Reisissä ei vain ollut enää potkua ja peesistäkin tiputtiin väkisillä. Tuomo päätti hakea rastin 43, Jukan ja Jannen jättäen tämän väliin. Jukan tämä olisi ehdottomasti kannattanut käydä hakemassa niin olisi nähty armoton loppukiri kisan voitosta. Epävarmuus ajan riittämisestä pakotti jättämään rastin väliin. Viimeiset rastit löytyivät helposti ja Jukan pysähtyessä rastille Janne sai karkulaisen kiinni. Tästä sisuuntuneena Jukka laittoi rastilla 73 ison vaihteen päälle, Jannella ollessa enää pientä vääntöä käytössä. Tästä oli jäljellä enää pari kilsaa rastille 21 ja "hyrr" bonusrastille. Vesistöön kahlaaminen näyttäisi olevan avainsana tämän vuoden MuddyX:ssä. Bonus rastilta maali oli enää kiven heiton päässä. Lopputuloksena 3.48, 60 kilometriä ja Jukalle 2. sija Jannen polkiessa kolmanneksi. Tämä oli jotain aivan huippua kun mukana oli alueen ja Suomen parhaat Rogaajat.
Jannen sykeseuranta (syke ja nopeus min/km).
Tämän vuoden kisa oli taattua Seppo Mäkisen käsialaa ja kisaajia ei päästetty taaskaan helpolla. Näin se toki kuuluu ollakin. Meidän tiimi on pyrkinyt harjoittelemaan kisojen mukaisissa maastoissa, mutta tälläiseen ei pysty valmistautumaan kuin kisaamalla. Tällä kertaa XC:n jäseniltä otettiin kaikki irti ja omat rajat paukkuivat yli. Jos tämän vuoden kisasta pitäisi vielä jotain mainita niin tällä kertaa ylitimme mahtavasti itsemme ja se on jokaisessa kisassa tavoitteena. Video pätkiä kisasta voi käydä vilkaisemassa tiimin Youtube-kanavalta ja niitä pyritään lisäämään sopivin väliajoin.

Terveisin,
Janne
XC Adventure

tiistai 6. lokakuuta 2015

Lost in Kajaani 2015

Arto, Jukka ja Janne joukkuekuvassa. Kuva: Vaarojen Valokuvaajat ry
Viimeiset sotasuunnitelmat. Kuva: Rajavillit
Lost in Kajaani, nuo tämän syksyn taikasanat! Kisasta on ehtinyt kulua jo kolmisen viikkoa, mutta koitetaan palata vielä kisatunnelmiin raporttimme merkeissä. Kisaan päästiin meidän tiimistä mukaan Jannen ja Jukan voimin. Kolmanneksi jäseneksi lainasimme Artsia 1Lifesta kun onhan se aivan huipputyyppi. Lost in Kajaanin konkari ja asenne kohdallaan. Kisaan valmistauduttiin huolella ja pyrittiin käymään läpi viime vuosien metkuja. Vielä ennen lähtöä pohdittiin menneiden vuosien prologeja ja niissä koettuja haasteita. Miten sitten kävikään, juuri ennen kisan alkua saatiin ohjeeksi juosta kuusinkertainen kunniakierros stadionilla ja sitten matkaan. Aiheutti alkuun itsellä pientä huvittuneisuutta kun oltiin sentään mietitty kovasti mitä oli tulossa. Tämä oli kuitenkin sopivaa vaihtelua ja ei muuta kuin kierrokselle. Jokainen kiersi vuorollaan kierroksen kahteen kertaan.




Pyöräosuudelle päästiin hyvissä asemissa ja hyödynsimme Artsin paikallistuntemusta. Artsi sai suunnistaa ensimmäisen kartan. Ennen toiselle kartalle siirtymistä ja Jannen suunnistusvuoroa kierrettiin 2. Rastin Questilla Iso Ruuhijärvi juoksemalla. Tästä jatkettiin matkaa pyörillä ja meno maistui koko porukalla. 3-4 välille taas jalkauduttiin kohti nelosrastin Questia. Suunnistuspätkä oli haastava kartan ollessa hyvin suurpiirteinen, loppu vaiheessa uskokin hieman loppui ja pientä pummia saatiin aikaan Jannen suotuisalla avustuksella. Pummailu harmitti kun questi osoittautui laskeutumistehtäväksi ja joukkueita pääsi sen verran ohi että edessä oli puolen tunnin odottelu. Siirryimme tässä vaiheessa ruokailemaan ja nautimme samalla maisemista. Paikkana Questi oli mahtava kun keskellä metsää löytyy yksittäinen jyrkänne. Laskeutumisen jälkeen matka jatkui pyörällä ja rasteille löytämisessäkään ei ollut suuria haasteita. Kasirastille tunkattaessa Artsin energiat alkoi kuitenkin näyttämään hiipumisen merkkejä, otimme pienen aikalisän ja kevensimme hiukan vauhtia. Onneksi olimme tähän varautuneet ja laitoimme Artsin seuraavalla tieosuudella hinaukseen. Vaikka naru ei ole tiukalla niin sen on koettu pitävän ”elämän lankaa” yllä. Kyseessä on tietenkin myös joukkuekisa niin silloin suorituskykyä tasataan keinolla millä hyvänsä. Vetoavulla varauduttiin myös vuokatin vaarojen ylitykseen ja sinne täytyy säilyttää paukkuja. 70 kilsan ja viiden tunnin jälkeen saavuttiinkin 10 rastille, tästä parin huipun päälle (10.1 ja 10.2) jalkaisin ja siitä alkoi vuokatin vaarojen ylitys jota odotettiin jännä kakka housussa. Pyöräilykenkien vaihdossa Jannellekin mättäälle istahtaminen tuntui niin hyvältä että siihen olisi ollut helppo jäädä pidemmäksikin aikaa.


Jannen suppailu vuoro. Kuva: Vaarojen Valokuvaajat ry
Vuokatin vaaralle lähdettäessä alkoi Jukan suunnistusvuoro ja hyvältä näytti heti alkuun. Meno oli varmaa löydettiin hyvät väylät vältellen kovimpia huippuja. Tuntuu jälkeen päin että löytyi melkein parhaimmat pohjatkin ja siellä oli todella huonoa polkua tarjolla. Tämän välin parasta antia oli kun päästiin pudottelemaan vuokatin pujottelurinne alas. Sen minkä tuskan kanssa nousee, saman ilolla laskee J Vuokattikeskuksella päästiin taas Questien makuun. Jukka siirtyi uintihommiin, Janne ja Arto suppailemaan. Questit on tämän kisan suola ja mukava että niitä oli tarjolla tänäkin vuonna.

Questin jälkeen matka jatkui sotkamoon kohti melontaosuutta. Melontarastia ajatellen päästiin meidän ryhmän mukavuusalueelle. Jukka ja Janne pääsivät testaamaan insinöörin ajattelua kun ohjeena oli että kaksi hakee rasteja melomalla ja yksi juoksemalla maalta käsin. Mielenkiintoisen lisän toi emit rastien sijoittelun sekä maalle että saariin. Sotasuunnitelma piirrettiin kartalle noin viidessä minuutissa ja odotusaikoja rastien välillä tuli yhteensä noin 15 minuuttia. Ajoitukset onnistuivat hyvin ja nostimme osakkeita ainakin yhdellä sijalla. Tästä paukuteltiin parin rastin kautta kohti Activity Parkkia. Puistossa oli tarjolla mukavaa pikku jumppaa koodien haku tehtävien lisäksi. Jukka oli elementissään kun yhtenä osana oli hakea viimeinen koodi kiipeilyseinältä. Kauaa ei nokka tuhissu kun meidän tiimin Spider mäni noukki viestin talteen. Tästä oli jäljellä enää tiukka pimeän polkaisu ensimmäisen päivän maaliin.


Jukka suorittamassa seinäkiipeilytehtävää. Kuva: Lost in Kajaani Teaser
Toinen kisapäivä alkoi aamun prologilla ja nyt löytyi jo normaali källejä ratamestariltakin. 9 kilsan suunnistus kartalla josta oli polut pyyhitty pois. Jukka otti suunnistuksessa vetovuoron ja päästiin hyvin ensimmäiselle rastille. Tämä oli kuitenkin välileimaus ja toinen leimaus piti käydä tekemässä jyrkänteen alapuolella suon reunalla. Tästä pieni puhallus syvään ja vauhdilla alas. Ylöspäin kiipeäminen olikin sitten erijuttu ja reisiä hapotti niin penteleesti. Prologilta selvittiin kuitenkin hyvissä asemissa ja hypättiin taas pyörän selkään. Edellisestä päivästä viisastuneina Artolle laitettiin heti vetoapua koska tiedossa oli vielä kipuaminen naapurivaaralle ensimmäiselle rastille. Ykkös-kakkos väli olikin koko reissun huvittavinta antia. Päätettiin ”oikaista” joen kautta, sillan yli ja siitä pyörien kanssa kakkosrastille. Vedettiin mukana kaksi muutakin joukkuetta ja kun saatiin tunkattua pyörät joelle asti siltaa ei näy missään. Ratamestarin källi kun joesta houkuteltiin kahlaamaan yli. Kaks muuta joukkuetta kääntyi joelta heti kättelyssä ja vetivät lopulta meidänkin joukkuekaverit mukanaan. Ei löytynyt yhdestäkään joukkueesta raavasta miestä joka olisi käynyt jalkoja kastelemassa ja joen testaamassa. Ihan vain kääntämällä puukkoa jokaisen elämäntapa ”sissin” haavassa, Artsi haastatteli kisan jälkeen Passionin tyttöjä ja he ylittivät saman paikan mennessä ja tullessa J Tästä nöyrtyneinä jokainen kaveri muistaa mennä seuraavan paikan tullen kyselemättä yli.


Joki (oja) joka jäi odottamaan ylitystään.
Arton ja Jannen taidonnäyte toisen rastin Questilla. Kuva: Vaarojen Valokuvaajat ry
Palataksemme kisaan painelimme vielä puolituntia kakkosrastille. Siellä oli tiedossa mukava köysitehtävä ja nostatti hieman porukan mielialaa. Yhteensä tässä hävittiin jopa tunnin verran koska takaisin tullessa jouduimme nousemaan uudelleen Naapurivaaralle ja hieman pidempää reittiä. Suunnistus toimi hyvin ja kampesimme tasaisilla niin paljon kuin pystyimme ja raskaimmissa paikoissa hieman höllättiin. Toisena päivänä oli paljon raskaita pyöräilypätkiä ja mielenkiintoisia Questeja välipaloina. Kaupunkialueelle siirryttäessä alkoi maaliin pääsy käymään jo mielessä. Todellisuudessa kisan raskaimpia pätkiä oli vasta edessä. Saavuttaessa Prikaatin alueelle täytyi suorittaa yhteensä noin puolen tunnin suunnistus ja sotilaskilpailurata. Tästä pyöräiltiin maalialueelle ja kuviteltiin edessä olevan parin rastin näytöstyylinen suunnistustehtävä kisa-alueella. Maalialueella saatiin kartta kouraan ja ensin täytyi käydä ammattikorkeakoululla etsimässä sanoja, joista täytyi muodostaa lause (tähän tehtävään saatiin vielä erillinen kartta). Ensimmäisen sanarastin kohdalla oltiin niin väsyneitä että pysähdyttiin lukemaan piiiitkää runoa eikä sen kummemmin mietitty asiaa vaan jatkettiin seuraaville. Herkistyimme vain hiljaa itseksemme kun runossa muistutettiin välittämisestä.

Joukkue maalissa. Kuva: Vaarojen Valokuvaat ry
Koitettiin lopuksi kasata kaikista vihjeistä lause ja kaikki ei ihan täsmännyt. Palattiin runorastille ja löydettiin oikea vihje. Päästiin lopulta jatkamaan matkaa vihon viimeiselle suunnistus pätkälle. Siinä olikin tekemistä kun reitti oli perus oulu-rastien A-radan mittainen ja jokainen joukkueenjäsen oli aivan puhki. Tuskaa lisäsi Rigor Mortiksen joukkue, joka lähti viimeiseen suunnistukseen yhtäaikaa. Meillä ei ollut mitään hajua edellisen päivän sijoituksista, joten ei auttanut muu kuin yrittää pitää samaa vauhtia vaikka jalka tökkäsi jokaiseen risuun ja kiven murikkaan. Artolla oli vielä lähtiissä hetkellinen heikko hetki ja alkoi houria ettei tässä jakseta enää mitään loppukiriä ottaa. Käytiin lyhyt napakka keskustelu ja loiste palasi silmiin samoin tein.

Jäimme lopulta Mortiksen joukkueelle kunniakierroksen verran, mutta lopputuloksissa olimme muutaman minuutin etupuolella. Tämäkös loi tyytyväisyyttä meidän porukalle kun maaliin tultiin viimeisillä höyryillä ja energiaa silti löytyi jostakin. Lopputuloskin oli aivan loistava kuudes sija, johon voitiin olla tyytyväisiä. Kun on melkein 20 tuntia ja 240 kilometriä takana niin silloin ei jäädä enää murjottamaan vaan suunnataan hyvällä luottamuksella kohti uusia haasteita.

Terveisin,
Janne
XC Adventure

Perjantain kooste:
Lauantain kooste:

sunnuntai 16. elokuuta 2015

Syöte MTB 2015

Tämän vuoden Syöte MTB tarjosi kaikkea mitä ensikertalainen kisalta voisi toivoa. Haastetta löytyi maastosta monessa muodossa, noususummaa kertyi aivan mahtavasti, maasto oli teknisesti haastavaa (varsinkin näillä taidoilla) ja lisämausteen kehiin heitti sateinen keli. Vettä on satanut koko kesän ja niin teki myös kisapäivän ajan. Juurakot ja kivikot oli tästä johtuen liukkaita kuten myös pitkospuut, joissa jarruille ei kannattanut siirtyä. Ajorata oli monella käynyt pitkäksi, mutta kukaan ei tainnut onneksi jäädä tästä syystä matkan varrelle.

Tästä kuljettiin pytkynharjun huipulle. (Kuva: Minna Koramo)
Kisaa lähdettiin suunnittelemaan tietenkin takki auki, tyylille uskollisesti. Kuvitelmat omasta suorituskyvystä oli aivan eri planeetalta todellisuuden kanssa ja tämä tuli nopeasti selville. Ihmettelin kun Arto meinasi että alle viiden tunnin tekee tiukkaa. Kuvittelin neljän tunnin rikkoutuvan kevyesti. Samaa mieltä olin vielä ennen starttia ja alussa oli tarkoitus lähteä rennon kovaa. Kuvittelin myös ajavani huoltopisteiltä nopeasti ohi ja selviäväni kisan läpi omilla eväillä. Tämä ei todellakaan toteutunut ja herkuille piti pysähtyä jo ensimmäiseltä huoltopisteeltä lähtien.

Viimeiset minuutit ennen lähtöä. (Kuva: Tarja Kiviranta)
Lähtöviivalla tuumasin vielä Artolle mitä muuta sitä tekisi lauantai aamuna kuin odottelisi sadekelissä kisan alkua. Vastaus oli selvä. Tämä on juuri sitä mitä seikkailu-urheilija sopivin välein tarvitsee ja se on haasteita erilaisten kilpailujen muodoissa.

Kisa alkoi helposti ja sopivat ajopaikat löytyivät ensimmäisille poluille ehdittäessä. Lähdöstä melkein heti nousu pikkusyötteen päälle ja sieltä pudoteltiin neljää kymppiä alas. Alamäestä löytyi yllätyksenä paikoin liukkaita pitkoksia ja mutaisia mutkia. Itsellä alamäki sujui hyvin tehdessäni strategisen ohituksen laskun alussa, Arto taas siirtyi samoilla kohdilla mustikka hommiin ja veti harmillisesti nenilleen ensimmäisillä pitkoksilla. Laskun jälkeen oli tiedossa pitkä pätkä teknistä ja mutaista polkua ensimmäiselle huoltopisteelle (HP1). Ennen huoltopistettä alkoi miehessä olemaa jo ensimmäisiä väsymyksen merkkejä ja 17 kilometrin kohdalla HP1:lle täytyi pysähtyä jo tankkaamaan.
Pytkynharju. (Kuva: Tarja Kiviranta)

Tästä 30 kilometriin matka jatkui vielä ihan mukavasti ja puolimatka taittuu kahteen tuntiin. Rankka reitti vaati kuitenkin veronsa ja koko kroppa oli jo tässä vaiheessa aivan tyhjänä, kädet oli turrana ja jalat ei jaksanu enää käskyttää raskaassa maastossa. Muutamassa laskussa ajauduin itsekin kyljelleen varvikkoon kun ei yksinkertaisesti jaksanu pitää pyörää polulla. Porukkaa piti päästää sopivissa paikoissa ohi ja heiltä oli vielä bonuksena mukava kuulla miltä loppureitti tulee näyttämään. Se olikin sitten aivan hirveetä räpimistä ja renkaiden suttaamista. Tästä saatiin ennakkovaroituksia lähdössä, mutta mitä sitä kuuntelemaan järjestäjän neuvoja. Tähän olisi tosiaankin pitänyt saada säästettyä energiaa, mutta silloin matkanteko olisi ollut alkupuoliskolla lähinnä retkeilyä ja tähän ei vain pysty taipumaan.

Väsynyt kisailija saapuu vihdoin maaliin. (Kuva: Tarja Kiviranta)
Viimeisen parin kymmenen kilsan aikana joutui vain keskittyä etenemiseen kilometri kerrallaan, muuten olisi usko loppunut maaliin pääsyn suhteen. Viimeinen kymmenen kilsan aikana kisa tuntui vasta alkavan ja lihaksisto huusi jo hoosiannaa. Tästä alkoi nimittäin kisan teknisin ja haastavin pätkä vaikka tämä kisakuski oli jo aivan puhki. En ymmärrä millä voimilla selvisin rantaväylän läpi (Pärjänjoen rantaa Annin tuvalle), jostakin sitä kuitenkin tuntuu tiukassa paikassa löytyvän ja niin se nenänpää vain pilkahtikin lopulta metsästä josta alkoi loppunousu. Nousua Annintuvalta maaliin 207 metristä 432 metriin. Tämä olikin mielenkiintoinen vaihe kun mäestä valui muta ja vesi alaspäin. Loppunousu meni tämän vuoden ensikertalaiselta suurelta osin kävelyttämiseksi, mutta noustiin se silti maaliin asti. Väsyneeltä kaverilta löytyi vielä viimeisen kilometrin kirikin kun edellä tuli pari saman sarjan kaveria selkä edellä vastaan. Maalissa aika 4.48, sijoitus 81/227 ja aivan uskomaton kisa takana. Kisa punnerrettiin läpi 151:n keskisykkeellä, joten ei se meno lopun viimein ihan retkeilyäkään ollut. Janne ja Arto saivat bonuksena vielä naamansa Markku Rytingin videokoosteeseen. Pätkästä saa helposti selville miltä homma vaikutti, kasvoilla kova irvistys mutta matka ei vaan taitu mihinkään. Tämän vuoden Syöte MTB oli miesten hommaa ja itseä ei voinut tällä kertaa lukea tähän ryhmään. Täytyy nostaa hattua kavereille joita märkä keli ei tuntunut hidastavan ja ennen kaikkea kovimmille, jotka kiersivät reitin kahteen kertaan!

Maalissa jaksaa vielä hymyillä, mutta kisaratsu on kokenut kovia. (Kuva: Arto Karjalainen)
Kisa osoitti että itse tarvitsen kehittyäkseni haastavia maastopyöräkisoja, jotta pyöräilyyn saisi voimaa ja sitkeyttä. Reitissä täytyy olla haastetta ja niitä joutuu oulun seudulla välillä hakemalla hakemaan. Varsinkin noususummaa reeneihin ei tahdo löytyä ja tämä osoittautuu monessa suhteessa ongelmaksi. Seikkailukisoissa en ole näin teknisiin pätkiin törmännyt kuin Joensuun Ursakissa, joten perus seikkailukisoissa kokemusta ei yleensä kartu riittävästi eikä suorituskyky kehity tällä saralla. Näitä pätkiä toivoisi enemmänkin myös meidän kisoihin. Haikeasti muistelen tarinoita kun kaverit kisailivat Syötteen maisemissa seikkailu-urheilun merkeissä.

Kisasta jäi tällä kertaa käteen myös taktista näkemystä ja seuraavan MTB-kisaan täytyy laittaa karkeaa kuviota renkaaseen ja rengaspaineet alas. Nyt matala kuvioinen rengas suttasi ja hyppyytti joka paikassa. Tämän kisan jälkeen tietää myös mihin pyöräilyssä tulisi panostaa ja joudun toteamaan että ensi kauteen tullaan mukaan entistä kovempana. Tämä tietää seuraavalle vuodelle raakaa työtä, mutta ilman kipua ja väsymystä ei pysty uusia tasoja saavutamaankaan.

Kiitoksia järjestäjille aivan mahtavasta kokemuksesta ja ensi kaudella ollaan toivottavasti mukana koko XC-tiimin voimin.

Terveisin,
Janne
XC Adventure

tiistai 21. heinäkuuta 2015

Inarijärven valloitus

Kärkkäisen kisan jälkeen oli vielä tiiviit kolme päivää töitä, jonka jälkeen alkoi odotettu parin viikon kesäloma. Suunnitelmissa oli lähteä ensimmäiseksi viikoksi Inarijärvelle mökkeilemään. Odotusarvot reissun suhteen olivat korkealla, olihan keleiksi tiedossa +10 astetta lämmintä ja paikoittaisia sadekuuroja. Tämän ei annettu häiritä kun vastassa oli rauhallista mökkeilyä. Mökki on "piilossa" Inarijärven rannalla, lähin tie löytyy parin kilometrin päässä, naapurimökkejä ei löydy samalta rannalta ja kulku määränpäähän veneellä. Täydellinen paikka rentoutumiselle ja irrottautumiselle arjen kiireestä.


Inarijärven vaarojen valloitukset
Samalla reissulla oli tarkoitus toteuttaa haave päästä pitkästä aikaa juoksemaan vaaroja läpi. Ei polkuja vaan rentoa juoksentelua umpimetsässä ja kartta tietysti mukana. Kartatkin oli tulostettu valmiiksi ja reitti mahdollisuudet näyttivät mahtavilta. Monta hyvää suunnitelmaa ja mielenkiintoisia paikkoja tuli tarkasteltua, lopulta omat vaarojen valloitukset kiteytyivät kahteen aivan mahtavaan reissuun. Kartassa rasteilla kierretyt paikat, Seulavaarakin oli kovasti tavoitteena mutta tämä jäi tältä reissulta väliin. Seulavaaralta olisi varmasti ollut mahtavat näkymät pohjoiselle puolelle Inarijärveä. Tärkeimpänä oli päästä kuitenkin käymään Akulla, josta avautui aivan mahtavat maisemat moneen suuntaan Inarijärveä. Akunalusjärven suunnasta tullessa Akulle nousu oli jo hieman haastavaakin ja joka paikasta ei ollut mahdollisuutta tulla ylös asti.

Muita hienoa reittejä olisi löytynyt myös Mahlatin puolelta, mutta tälle reissulle ei tullut lopulta lähdettyä huonojen kelien takia. Mahlatista on tullut kierreltyä kerran aiemmin niin en pitänyt kiirettä tänne menon suhteen. Miksi yleensä lähteä juoksemaan vaaroja ympäri? Siinä vain on omanlaisensa hohto, juoksennella omassa rauhassa ja ainoa häiriötekijä luonnon keskellä olet sinä itse. Ketään ei tule vastaan useamman tunnin reissulla ja tälläkin kertaa ainoat seuralaiset olivat alueella pesivät piekanat. Viimeisellä reissulla meinaisin ottaa piekanan kanssa lähempääkin tuttavuutta. Erään yksilön käytös muuttui hieman uhkaavaksi kun erehdyin jäämään ihailemaan lintua. Kohtaamisen jälkeen katsoin parhaaksi poistua paikalta.





Reissu oli tarkoitus pyhittää myös rentoutumiselle eikä pelkästään vaarojen valloittamiselle. Sateettoman hetken sattuessa soudettiin perheen kanssa lähimpään niemeen ja keitimme nokipannukahvit. Tulen tekokin onnistui vielä kuin vanhasta muistista. Lapset saivat samalla kiipeillä kivien päällä ja niitä muuten riittää Inarijärven alueella.

Vaaroja valloitettiin myös perheen kanssa ja palautuminen oli kunnossa kun kantoi selässä nuorimmaista poikaa. Tämän kävelyn jälkeen seuraava juoksulenkki tuntui kevyeltä. Matkaa kertyi mukavasti ja aikaa oli ottaa myös kuvia talteen.


Iltaisin Inarijärvi täytyi kesyttää vielä uimalla ja voin vannoa että vesi oli tällä reissulla kylmää. Uinti hoiti kuitenkin palauttelun kuntoon, joten veteen piti mennä pienestä ihmettelystä huolimatta :) Tämä oli melkein hyvää harjoitusta ensi talven avantouinteihin.



Loppujen lopuksi reissu suuntasi pienelle alueelle Inarijärveä, joten valloitusreissuja tulee riittämään vielä vuosikymmeniksi eteenpäin. Ensi kesänä tänne tullaan takaisin ja jatketaan ihmettelyä uusien tuulien kera. Reissusta täytyi tietenkin ottaa taas parhaat pätkät talteen. Toivottavasti lukijat voivat videosta fiilistellä itsensä samoihin maisemiin :)

Terveisin,
Janne
XC Adventure



lauantai 4. heinäkuuta 2015

Kärkkäinen Challenge 2015

Tämän vuoden Kärkkäisen seikkailukilpailu tarjosi uusia haasteita niin kilpailun toteutuksellisesti kuin maastollisesti. Lisähaastetta toi vettä tulviva metsä, jossa oli turha säästellä ja etsiä kuivia paikkoja vaan vettä meni pakosta kenkään. Kisaan valmistautuminenkaan ei sujunut meidän tiimiltä ongelmitta kun kolme viikkoa aikaisemmin Jannen Ursakissa kipeytyneet kantapää ja akillesjänne eivät näyttäneet paranemisen merkkejä. Jalkojen juoksukunnon testaamista jouduttiin siirtämään kisaviikolle asti ja kengätkin menivät vaihtoon tässä välissä. Lisäksi Jonin 2 viikon takaiset 3 viikon yhtämittaiset flunssat tupla lääkekuureineen eivät antaneet valmistautumiselle parhaimpia mahdollisia lähtökohtia. Kisan tulokset kuulette kuitenkin seuraavaksi :)

Kisa oli tällä kertaa jaettu kahteen osioon, joista ensimmäisessä suoritettiin osuuksia Rogaining periaatteella meloen, rullaluistelemalla ja juosten. Näiden välillä oli pakolliset vaihtoon tuloajat, joista myöhästymällä aiheutui joukkueelle aikasakkoa. Rogaining osuuksien jälkeen pidettiin puolen tunnin tankkaustauko ja kisaa jatkettiin takaa-ajona maastopyörällä.

Ennen kisan starttia pidettiin vielä kapteenien puhuttelu, jossa tiimit voivat heittää järjestäjille viimeiset kysymykset kisan kulusta (joihinkin kysymyksiin näissä saa vastauksia, toisiin ei). Kapteenien puhuttelun jälkeen meidän porukka oli lähtö huudeilla ensimmäisten joukossa kohti ensimmäistä osaa prologia. Kisa alkakoon... :)

Ensimmäisenä startattiin tyylille uskollisesti lyhyellä prologilla, jossa Kärkkäisen tiloista piti hakea tiettyjen tuotteiden yksikköhinnat ja laskea nämä yhteen. Väärästä vastauksesta tuli parin kilsan sakkolenkki, joka tuli meidän porukalla kierrettäväksi, kun sen "lekan" varren pituudellakin oli väliä... Tämä oli ensimmäinen "taktinen" moka ja edellisistä vuosista olisikin pitänyt jo oppia: arvata hinnat väärin ja lähteä suoraan sakko kiekalle. Lohdutukseksi, suurin osa muistakin joukkueista teki saman virheen ja menetimme tässä ehkä kymmenisen minuuttia. Elämä on ja ei paha tällä kertaa..

Prologin jälkeen oli tiedossa varttitunnin siirtymä ensimmäiselle suunnistusosuudelle. Kisaan oli ilmoitettu vaatimukseksi yksi kaksilapainen mela ja tämä saatiin ystävällisesti 1Life:n porukalta lainaan. Harmi sinällään, koska myöhemmin kaksi melaa olisi ollut tarpeen jokaisella joukkueella. 1Lifen porukalla kävi lopulta ilmiömäinen tsäkä ja saivat kesken kisan lainattua itselleen toisen melan toiselta joukkueelta. Melonta paikalla odottikin sitten mielenkiintoinen yllätys, kun Questilla odotti yksi kumivene joukkuetta kohti ja tämä piti tietenkin täyttää puhaltamalla. Kaksilapaisen lisäksi tarjolla oli vielä kaksi tynkää kumiveneen muoviairoa. Ohjeena: kaksi meloo ja yksi lähtee kulkemaan MTB rasteille pyörällä, joissa kaikkien joukkueen jäsenten on oltava yhtä aikaan. Jaoimme porukan Janne ja Jukka vesileikkeihin ja Joni MTB hommiin. Lähdimme suorittamaan reittiä 21-81-61-51. 61:ltä suunnittelma muuttui juoksuhommiksi vesilelu selässä. Mitään apujahan suunnistukseen ei ollut kun mentiin Jonin takapihalla.. :) 51:llä päätimme ottaa riskin ja käydä 91:llä asti, koska tämä tiesi kuitenkin 9 pistettä. Palatessamme 61:n kautta rastille 71:lle päätimme ottaa vielä MTB rastin 31. Tämä ei lopulta kannattanut, koska jouduimme ottamaan kovan 12 minuutin välikirin vaihtoon ja tämä söi voimia. Lopulta vielä myöhästyimme, unohdimme leimata viimeisen rastin parkkipaikan päässä ja saimme vielä kahden minuutin aikasakon. Tuloksena +/-0, mutta kun kisaan lähdetään niin pyritään mahdollisimman kovaan suoritukseen. Tuloksena silti 3. sija tällä osuudella.


Vaihdon jälkeen alkoi 30 kilometrin rullaluistelu osuus, jonka aluksi käytiin noukkimassa 82:n. Tästä 42:lle, jossa odotti kisan viimeinen Questi ja köysitehtävä. Matkalla rastille alkoi kisamme kuitenkin tökkimään ja Jonin reidet alkoivat kramppaamaan.  Tämän lisäksi Questin nurkilla Janne katkaisi vielä huolimattomuuksissaan toisen sauvansa kaivonkanteen ja homma vaikutti jo taputellulta. Ongelmista ei auttanut kuitenkaan hämääntyä vaan jatkettiin määrätietoisesti Questille, nopea leimaus koska rastilla oli vaihtoehtoinen laskeutumistehtävä ja meillä ei ikävä kyllä ollut enää tässä vaiheessa yhtään ylimääräistä aikaa. Tämän jäljeen rastit järjestyksessä 32-92-52-62 (etsittiin muuten jonkun aikaa tätäkin rastia, hyvä jemma). 62:lla jouduimme tekemään kipeän päätöksen ja jättää 72:n väliin. Tämä kirpaisi, kun menetimme tärkeitä pisteitä kisan kannalta. Päätös oli ehdoton koska seuraava juoksuosuus tuli olemaan haastava ja siltä halusimme ehdottomasti hakea kaikki tarjolla olevat pisteet. Tässä vaiheessa harmitti myös edellisen melontaosuuden 31:n hakeminen: jos tämä olis jätetty käymättä olisimme säästäneet tarvittavat 15 minuuttia 72:n hakemista varten. Toki 52 olisi voinut vaihtaa 72 niin olisi saatu 2 pistettä enemmän lyhyemmällä matkalla. Jälkispekulointia, mikä on aika turhaa, kun pyritään hakemaan mahdollisimman kovaa tulosta. Vaihtoon tulimme reilusti etuajassa kuten viime kädessä suunniteltiin, mutta osuuspisteitä kertyi vähän ja olimme osuuden hännillä.


Juoksuosuudelle vaihdoimme kamat nopeasti ja nakkasimme vauhdissa energiaa naamaan. Päätimme lähteä 33:lle suorinta reittiä ja tiedossa oli märkää sekä tihiää metsää. Odotuksena oli päästä kovaan juoksuvauhtiin, mutta edellisellä osuudella krampanneet Jonin reidet eivät mahdollistaneet juoksua millään. Tässä vaiheessa alkoi käydä mielessä että kisa jää kesken, koska kävelykin teki tiukkaa. Suoritimme pikku välihieronnat ja suolan tankkausta, koska eihän me nyt hommaa kesken jätetä ( mennään periaatteella se mikä ei tapa vahvistaa) ;) Matkaa jatkettiin ja välillä pysähdyttiin käsittelemään jalkoja uudestaan. Vauhti ei päätä huimannut, mutta tässä vaiheessa ei auttanut keskittyä kuin yhteen asiaan ja saada kaverin jalat liikkumaan niin hyvin kuin mahdollista. Käsittely alkoi vähitellen auttaa ja juoksu alkoi näyttää joltakin 63 rastilla.  Enää ei ollutkaan muuta vaihtoehtoa kuin selvitä vaihtoon, kun oltiin keretty osuuden kauimpaiseen nurkkaan :) Tässä vaiheessa ei tosin naurattanut enää ketään kun koko ajan piti pystyä etenemään vaikka joka askel vaikutti olevan kivulias. Osuus kierrettiin lopulta aikarajan puitteissa, mutta montaa minuuttia ei jäänyt todellakaan käyttämättä. Loistavan suunnistuksen vuoksi tästä osuudesta kertyi silti täydet pisteet (rasti nro 11 muistettiin ottaa myös tällä kertaa).


Juoksuosuuden jälkeen keskityttiin energian saamiseen ja vaihdettiin vaatteita takaa-ajoa varten. Viimeinen kartta saatiin tässä vaiheessa käsiin ja kuultiin samalla yllätykseksemme olevamme kisassa neljäntenä. Tämä tuntui ongelmien vuoksi uskomattomalta, mutta samalla täytyi alkaa keskittymään loppukisaan. Takaa-ajo lähti sutjakkaasti liikenteeseen, vaikka kahdella kisakavereilla täytyi vähentää vaatetta ensimmäisillä kilometreillä. Nämä taktiset mokat otetaan pois seuraavissa kisoissa :) Takaa-ajo sujui toiselle rastille asti hyvin, mutta tämän jälkeen alkoi kasautumaan lisää ongelmia. Jonin jalat päättivät alkaa kramppailemaan uudestaan ja tällä kertaa pohkeita myöten. Polkutahtia jouduttiin pakosta keventämään ja samalla "jäätävä" reittivalinta 2-3 rastivälillä tökki kovasti. Valitsemamme reitti oli 15 minuuttia hitaampi kuin takaa-ajajien. Rastilla 3 porukka oli noin 10-15 minuuttia edellä ja viidennestä sijasta haluttiin kisata tosissaan.


Rastivälillä 3-4 otimmekin kisan pahimman reittivalinnan (oranssilla meidän reitti ja vihreällä nopein reitti, jota suurin osa älysi käyttää). Päätimme mennä suorinta reittiä ja kiireessä jäi huomaamatta että vihreällä reitillä meni polku ja soratie kokomatkalla. Perse penkissä, vauhti 20-30 km/h versus kävely metsässä pyörä selässä, pari kilsaa tunnissa, kumpi mielekkäämpää, riippuu tavoitteista... :) Tätä seikkailukisaaminen kuitenkin on ja joskus otetaan takkiin kunnolla ja se oli tällä kertaa hyväksyttävä. Ihan mielenvirkistykseksi Jonilla puhkesi rengas (RR) keskellä metsää ja ulkorenkaan kylki 2 cm matkalta auki. Tässä raavittiin vähän aikaa päätä (15 min) millä viilto saadaan peitettyä kun ei ollut leikkureita mukana. Lopulta revittiin hampailla vanha sisuskumi rikki ja saatiin pätkä suojaksi loppumatkalle. Tämän jälkeen vielä 20 minuutin tetsaaminen lähimmälle polulle ja rastin haku. Tämän jälkeen oli selvää että hyville sijoituksille ei ollut enää asiaa, mutta koitimme vielä puristaa minkä pystyimme.


Kisasta lopputuloksena kahdeksas sija, joka oli joukkueelle selkeä pettymys. Kisan vastoinkäymiset huomioon ottaen olimme kuitenkin tyytyväisiä että koko tiimi selvisi maaliin eikä tullut pahinta lopputulosta ja hylsyä. Parasta ja samalla pahinta näissä kisoissa on kuitenkin ongelmista selviäminen ja niitä tulee väistämättä joka kisaan. Kaiken kaikkiaan joukkueemme loppufiiliksenä, tämä oli todella hieno kisaformaatti. Rogaining-tyylinen kilpailu sopii hyvin kisan luonteeseen ja pakottaa jokaista joukkuetta tekemään omat ratkaisut, samalla peesaamisen vähentyessä. Myös pakolliset vaihtoon tuloajat pakottaa tekemään reitin suhteen kovia ratkaisuja myös kisan aikana ja suunnitelmat voi mennä tätä kautta kovastikin uusiksi. Kiitoksia järjestäjille kovasta työstä ja tämän tyyppisiä kilpailuja toivoisimme lisää. Tätä fiilistä ja muistoja kisasta ei kokematta saavuta. Toivottavasti Kärkkäinen Challenge tulee myös ensi vuonna uudestaan. Kutsukaanhan silloin kaikki kaveritkin kisaamaan.

Terveisin,
Janne, Joni ja Jukka
XC Adventure



sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Valmistautuminen Ursakkiin

Ursak, tuo toukokuun aikana vallinnut taikasana. Kauden avaavaan seikkailukisaan on nyt viikko aikaa ja viimeiset päivät menneet välineitä huoltaessa. Pyöräkin on purettu vähitellen melkein osiin ja kriittiset kohdat tarkistettu. Pyörän huolto otettiin tiimissä kevään aikana omaan haltuun, joten pyörästä käyty läpi keskiö- ja ohjaintangon laakerit, takapakka, ketjut ja jarrut. Takarengas ja ketjut laitettiin vaihtoon vaikka ketjujen vaihtoa ei näillä kilometreillä enää suositellakaan. Joka tapauksessa parempi hieman rohiseva ketju kuin katkennut ketju. Tiimissä päätettiin myös että meidän vauhti ei ole osien keveydestä kiinni, joten päälykumeja vaihdettiin osittain pistosuojattuun Continentalin X-king protectioniin. Tiedä sitten paremmasta kestävyydestä, mutta oli ainakin kyljet jämäkämpää tavaraa kuin aiemmat Bontragerin Team Issuet. Ollaanko sitä nyt sitten valmiita kisaan sen aika näyttää. Pyörä käytiin kuitenkin testaamassa vielä parin kilsan rymmyytys pätkällä, joten siinä olisi pahimmat rohinat tullu vastaan. Nyt ei muuta kuin loput kamat kasaan ja ensi viikon perjantaina Janne ja Joni suuntaa naamat kohti Joensuuta. Kisaraporttia tulee blogille heti kun järki palailee kisan jäljiltä.

Videossa pientä kivikko pätkää Oulun Valkeisjärven tuntumasta:


Terveisin,
Janne
XC adventure

maanantai 25. toukokuuta 2015

Melontaharjoittelua XC adventuren ja 1Lifen tyyliin

Ursakin seikkailukilpailu pukkaa päälle eikä melonta ole vieläkään tiimin vahvin laji. Tästä innostuneina lahjoimme 1Life tiimin Matin ohjeistamaan melontaa Sanginjoen kuohuissa. Tähän aikaan vuodesta vettä on paljon tarjolla, joten XC porukka (Janne ja Jukka) joutuu oikeasti melontahommiin. Mitä siitä sitten tulee kun XC tiimin kaksi jannua istutetaan samaan kanoottiin kaverin kanssa jolla 1Lifen veri sykkii suonissa. Tästä oli luvassa todellista sähellystä sekä kuolemattomia kommentteja. Tyylikin oli vapaa ja tällä kokoonpanolla se oli seuraavanlainen: Veden mennessä kenkään keulamies hylkää kanootin välittömästi ja ui rantaan. Keskipaikalta hylätään ensimmäisenä mela ja yritetään epätoivoisesti pysyä kanootissa kuivin jaloin. Perämies unohdetaan yksin kanootin luokse, joka koittaa raahata sen mukanaan rantaan. Ikimuistoista reissusta teki sen että Joni ja Tienhaaran Jukka olivat taltioimassa parhaat palat rannansuunnasta. Tätä hienoa settiä esitellään myöhemmin :)



Miltä kuulostaisi toukokuinen keli ja kolme tyylipuhdasta uintireissua Sanginjoen virtauksissa? Kylmältä, mutta nämä kaverit on niin sekaisin että nauru irtoaa joka kerta pulahduksen jälkeen.  11 kilometriä melontaa ja kolme kaatoa (kartalla mustilla ympyröillä) tarkoittaa että kumollaan oltiin melkein jokaisessa vähänkään virtaavammassa paikassa. Ensimmäinen kuohupaikka päästiin tyylipuhtaasti läpi, mutta tämän jälkeen loppu olikin enemmän ja vähemmän taiteilua. Mutta apinakin oppii vähitellen ja niin tekee myös tämäkin porukka kun reissun lopuksi vedettiin Sankivaaran golf-kenttien tuntumassa Taivalkoski kaatumatta. Siinä sitä kaverit katteli vähän aikaa toisiaan kun homma meni lopulta putkeen. Saatiin Matillekin uusi kokemus tällä reissulla kun viimeinen koski oli uusi kokemus hänellekin :) Video reissusta tulee sivuille kun se saadaan editoijan käsittelyyn.


Melonnasta tuli mieleen koko lajimme tärkein tekijä, joka on ehdottomasti luottamus omiin tiimikavereihin. Kuten kisassakin mihinkään muuhun ei pysty nojaamaan kuin omaan tiimiin. Inkkarilla melottaessa perämiehen oli mahdoton nähdä kiviä riittävän aikaisin, joten keulamiehen ohjaukseen oli luotettava täysin. Kivet tuli vastaan vasta kun on kanootti on oikaistu oikeaan suuntaan ja pitää taittaa jo seuraavaan. Tämän hienon kokemuksen jälkeen on taas hyvä jatkaa kohti uusia haasteita.

Terveisin,
Janne
XC Adventure

sunnuntai 17. toukokuuta 2015

13th MyddyX, Kiiminki

Kauden ensimmäinen MuddyX käytiin 9. toukokuuta Kiimingissä ja mitä se taas tarjosikaan. Kisan luonteelle tyypillisesti mutaa, vettä sekä vesi- ja räntäsadetta. Mäkisen Seppo oli ratamestarina jälleen elementissään ja radan suunnittelu sekä itse kisa toivat vastaan yllättäviä haasteita uusille ja myös kokeneimmille kisaajille. Tiimistämme kisaan pääsi mukaan Janne ja Jukka kun Joni joutui jäämään pois vatsataudin iskiessä. Tämä oli pieni takaisku kun kisan piti olla osa valmistautumista kuukauden päästä kisattavaan Ursakkiin. Tämän vuoden MuddyX:stä tuli sitten kahden jäsenen välinen kilpailu kun meillähän ei ruukata peesailla.

Reitin suunnittelu osoittautui haastavaksi ja alkuun olivaikea hahmottaa mistä suunnasta reittiä lähtisi miettimään. Rogaining kokemusta on Jannella vasta kahdesta viime vuoden kisasta ja Jukka on ainakin mutaX:ssä ensimmäistä kertaa. Jannella reitin suunnittelu oli varovaista kun Jukka taas väänsi reitin itsevarmasti, Jukan suunnistustaidonkin ollessa aivan eri levelillä. Suunnitelmia verrattaessa reitit olivat aivan erisuuntaiset, mutta molemmat päättävät pysyä omassa reitin valinnassaan ja näillä valmistauduttiin kisaan. Jannen alkuperäinen suunnitelma oranssilla ja sinisellä kisan aikana lisätyt rastit.


Ennen lähtöä ratamestari antoi vielä bonusrastin joka oli Koitelin koskilla saaressa, tämä tiesi uinti reissua kisan aikana jos meinasi suorittaa leimauksen. Tämä toi kisaan myös lisä vivahteen viime hetkellä ennen lähtöä. Maastossa vettä oli paljon tarjolla ja jo ensimmäisellä rastilla kengät kastuivat nilkkoja myöten. Tämän jälkeen lätäkköjä ja muta kohtia ei tarvinnut kierrellä vaan poljettiin suoraan läpi kisan luonteeseen kuuluen. Itse päätin pitää alusta asti suht. kovaa vauhtia ja kokeilla omia rajoja neljän tunnin kisassa. Rastitkin alkoivat löytyä helposti niin tässä päätöksessä oli helppo pysyä. Samalle reitille ei vauhdillisesti sattunut muita kisaajia, joten rastin haut ja polkeminen täytyi hoitaa omin voimin. Rastilla 51 alkoi hahmottua että vauhti oli ollut odotettua kovempaa ja päätin ottaa lisärastin 71 ja 61 jälkeen bonusrastin sekä lopuksi muutaman Kiiminkijoen pohjoispuoleisia rasteja. Koitelin koskilla joessa kahlattiin ennakkoarvailujen mukaisesti munia myöten, mutta rasti haettiin silti hymy huulilla. Tästä vielä kolme viimeistä rastia ja maaliin ajalla 3.58 ja takana 65 kilometriä asvaltti- ja metsäteitä.

Kisan jälkeen ei ollut mitään käsitystä kisan kulusta, olin vain tyytyväinen että rastit löytyivät hyvin ja vauhtia pystyi pitämään koko kisan ajan. Maaliin tulon jälkeen Jukka tuli vastaan jo suihkun raikkaana, joten hänellä aikaa oli jäänyt paljon hyödyntämättä. Myöhemmin selvisi kuinka maaginen päivä itsellä oli ja sijoitus lopulta neljäs. Edellisen vuoden sähellykset oli vain muisto ja nyt pisteitä kerättiin mukavat 92. Jukan sijoitus 15. ja pisteitä 78.


Kisasta jäi mieleen haastavat metsätiet ja vaihtelevat kelit (välillä aurinkoa, vettä, ja räntää). Tämä teki kisasta nimensä mukaisesti MuddyX:n. Kisasta muistona märät kamppeet, väsyneet lihakset ja jalat, jotka on täynnä mustelmia. Syksyllä otetaan vielä kertaalleen uudestaan MutaX:n merkeissä ja sitä ennen ehdimme haastaa itseämme muutamissa seikkailukisoissa.

Terveisin,
Janne
XC Adventure

torstai 23. huhtikuuta 2015

Syötehiihto 2015

Tämän talven tervahiihtoon osallistumisen kariuduttua sairasteluun päätimme siirtää "kuntohuipun" kevään syötehiihtoon. Oli odotettavissa, että kisassa suksia käytetään jalassa viimeisen kerrän tälle talvea. Kisaan oli tarkoitus saada mukaan tiimi koko vahvuudessaan, mutta päällekkäisyyksien vuoksi kisaan lähti mukaan Janne ja Joni. Kaverit oli viimeisinä päivinä täynnä tarmoa ja kisaa odotettiin innokkaina. Kisa aamu valkeni ja kamojen siirryttyä autoon ihmettelimme lähes yhteen ääneen mitä hittoa me ollaan jälleen kerran tekemässä. Herätään kello viisi ( Joni jo 4.30, se on niin sissi) sen takia että lähdetään hiihtämään yksi tuskaisimmista kisoistamme. Janne lähtee muutenkin hiihtokisaan mukaan ensimmäisen kerran kahdeksaan vuoteen. Ennen lähtöä pojilla jaksoi kuitenkin vielä naurattaa :)

Kilpailua ennen on vielä melkoinen jännä päällä, mutta onneksi letkeä huumori irtoaa tiimin tavamerkkiin kuuluen. Kisan lähtö onnistuu molemmilta hyvin ja löydämme hyvin paikkamme hiihtoletkassa. Tuska on kuitenkin suuri kun huomaamme ensimmäisellä kilometrillä että suksi ei yksinkertaisesti luista mihinkään. Menimme samaan miinaan kuin lopulta moni muukin osallistuja. Voitelimme sukset nollakelin voiteille sääennusteen mukaan. Arvasimme lopulta että Oulussa satanut märkälumi oli tullut Syötteellä kuivana pakkaslumena. Tässä vaiheessa täytyi alkaa tuijottaa sykemittaria, joka näytti aivan liian kovia lukemia ja porukkaa täytyi päästää rehdisti ohi. Tätä jatkuikin sitten todella pitkään ja huumori oli tässä vaiheessa koetuksella. On kova paikka kun joutuu muuttamaan suunnitelmaa kesken kisan, motivoitumaan vallitsevassa tilanteessa ja kisasta tulee silti pienoinen selviytymistaistelu.

Jannella oli jo ensimmäiset kilometrit tuskaisi kun tahkian suksen lisäksi hengitys ja lihaksisto eivät alkaneet millään pelaamaan. Kokemukseen nojaten päätin odottaa että keho alkaa tottumaan kuormitukseen ja luotin että suksen luistokin tulee paranemaan vähitellen. Luotto oli kova, mutta mihin se riittää sen aika näyttää :) Peesi apua ei ollut tiedossa ja ryhmiä lappoi ohi tämän tästä ja näissä roikkuminen oli toivotonta. Eroa ryhmiin tuli väkisillä ja vähittelen niistä joutui jättäytymään joka kerta pois. Homma alkoi toimia kun tultiin 12 kilometriin, josta oli tiedossa 8 kilometrin yhtämittainen nousu. Sykettä täytyi seurata koko ajan, mutta nousussa pystyi hiihtämään melko tehokkaasti. Nousu oli todellakin pitkä, mutta viimeisen tönkäreen päällä saatiin hiihdellä pari kilometriä aivan mahtavissa maisemissa. Ensimmäisellä kieroksella oli vielä sen verran voimavaroja ja pyrin painamaan näköalat mieleeni. Nousua kesti yhteensä noin puoli tuntia ja alas laskettiin lähes viidessä minuutissa. Järjetöntä touhua, mutta näin se vain menee.

Tästä lähdettiin toiselle kierrokselle ja odotetusti suksikin luisti alamaalla paremmin kun noin 300 hiihtäjää oli lasketellut ladun läpi. Tästä alettiin valmistautumaan 10 kilometrin päässä alkavaan nousuun sekä henkisesti että fyysisesti. Kierrokselle lähtiessä tankkasin energiageeliä ja vielä ennen nousuun lähtöä toisen, jotta nousuun riittäisi paukkuja. Ja sitten se viimeisen kierroksen 8 kilometrin tuska. Tunne on sanoin kuvailematon kun energiat hiipuu pakosta ja yrittää silti vain muistaa laittaa jalkaa toisen eteen. Tämä on osaltaan syy miksi näitä kisoja käydään. Pusketaan omaa kipukynnystä ja sinniä ylöspäin, samalla kuulostellen mihin kantti kestää. Kisan aikana tämä ei naurattanut taas vähääkään, mutta kisan jälkeen näitä tilanteita muistellaan vielä pitkään. Nousun päällä oli toistamiseen uuvuttava kahden kilometrin tasainen osuus, mutta maisemat olivat vain yksinkertaisesti niin mahtavat että ne täytyy piirtää verkkokalvoille vielä toiseenkin kertaan. Viimeinen alamäki oli hapottava, mutta tässä vaiheessä voimia löytyi kun tiesi että maaliinkin on enää viitisen kilometriä matkaa. Viimeiset kilometrit olivat joka tapauksessa raskaat ja reisi alkoi painamaan. Maaliin lopulta päästiin ja onneksi ilman lisäongelmia.


Olin tyytyväinen että motivaatio kesti voiteluongelmat ja pystyin keskittymään sen jälkeen vielä kisan suorittamiseen. Näinhän kuitenkin lopuksi on että kun on löysät housussa niin ei auta enää turhia pyristellä. Näillä mentiin kisaläpi ja suorituksen pystyi laskemaan uudelleen olemassa olevilla pelimerkeillä. Alku kilometrien jälkeen keskityttiin sykealueella hiihtämiseen eli syke noin 160-165 tuntumassa sekä energiavarastojen oikea aikaiseen täydentämiseen. Itsetunto nousi myös yksin tehdyn kisan myötä kun en pystynyt hyödyntämään ryhmien vauhtia. Täytyi myös muistaa että Syötehiihto oli vasta välietappi kohti kesän seikkailukilpailuja. Kiitoksia jälleen kisajärjestäjille hienosta tapahtumasta.

Syötehiihdon tulokset

Terveisin,
Janne
XC Adventure

keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Huhtikuista melontaa Kalimenojalla

Tiimi aloitti kesätreenit viikonloppuna kun kesäkuun Ursak-seikkailukilpailu alkoi painaa mielessä. Perjantaina jätettiin ilmoittautuminen viimeisinä tunteina ja lauantaina tuntui että melonnan kanssa on vielä paljon tekemistä. Ursak on 24 tunnin kilpailu Joensuun hienoissa maisemissa ja kisat käydään jo 6. kesäkuuta. Tänä vuonna päätimme sitten olla ajoissa kunnossa ja päätimme aloittaa melonta treenit Jannen ja Jonin voimin jo sunnuntaina 19.4. kylmästä kelistä huolimatta. Aurinko kuitenkin paistoi mukavasti, joten kylmä vesi ja tuuli ei hidastanut menoa. Kalimenoja oli sen verran pieni puro että se oli sula koko melonta matkalta. Vedimme yhteensä neljän tunnin sähellyksen, johon kuului pätkä Kalimenojalla joka melottiin kahteen kertaan. Välillä juostiin autolle ja haettiin kanootti takaisin lähtöpisteeseen. Juoksua kertyi noin 13 ja melontaa 12 kilometriä. Melonta olikin yllättävän sujuvaa vaikka aiempi yhteinen melontakokemuksemme oli pitkä ja tuskainen. Viime kesänä mutkittelimme Geopark Challengissa yhtensä kahdeksan tuntia Oulujoella yhtä soittoa. Tuntui aivan mahtavalta päästä aloittamaan melontreenit jo tähän aikaan vuodesta :)


Oheisessa linkissä vaihteeksi video treeneistä ja paljastetaan kuinka treenit lopetetaan XC Adventure tiimin tapaan. Ensi kerralla on kuulemma Jannen vuoro :)


Ohessa vielä Jonin harjoituksen viimeistely toisesta näkokulmasta:

Terveisin,
Janne ja Joni
XC Adventure

tiistai 7. huhtikuuta 2015

Pyöräsuunnistusta HISU-rasteilla

Maaliskuun lopulla päästiin testaamaan pyöräsuunnistusta hiihtosuunnistus reitillä. Täällä oli pakko päästä aloittamaan suunnistuskausi vaikka keli oli rankka pari päivää aikaisemmin sataneen lumen takia. Rastit järjestettiin Haukiputaan Hanhiperällä porrastetusti hiihto-, juoksu- ja pyöräsuunnistajil-le. Rastien jälkeen oli mukava havaita että kroppa kesti vk-sykkeellä tehdyn kisan hyvin vaikka kovia harjoituksia on vasta muutama alla. Vauhti ei päätä huimannut pehmeästä lumesta johtuen, mutta syke nousi mukavasti. Kiitoksia taas järjestäjille hienosta Oulurasti tapahtumasta.

Tärkeimmät harjoituksesta:
  • Tarkoitus tehdä kova harjoitus rankassa maastossa
  • Saada ensimmäinen suunnistuskokemus HISU-kartalla
  • Aloittaa suunnistaminen mahdollisimman aikaisessa vaiheessa
Youtube-video rasteilta:



Terveisin,
Janne
XC Adventure

tiistai 3. maaliskuuta 2015

Ajatuksia harjoittelusta

Blogin julkaiseminen sai pitkästä aikaan pohtimaan tarkemmin omiakin harjoittelutapoja. Täytyi taas haastaa itsensä ja miettiä mitä tekee oikein ja kuinka päästään parhaaseen lopputulokseen käytettävissä olevilla resursseilla. Resursseilla tarkoitan tässä suurelta osin aikaa, jota tiimin jäsenillä on rajallisesti. Tiimin harjoitusmäärät jäävät suhteellisen vähäisiksi elämän tilanteesta johtuen. Tehokkaita harjoituskertoja tulee viikossa ehkä 3-4, riippuen mitä viikkoon mahtuu ja määrällisesti noin 10 tuntia, jopa alle. Määristä johtuen täytyy harjoituksille asettaa laadullisia tavoitteita ja pysyä niissä. Joka tapauksessa kesällä huomataan että kisat alkaa "liian nopeasti". Kisoja kyllä odotetaan kovasti, mutta joka vuosi tuntuu että haluaisi olla vielä paremmassa tikissä.

Seikkailu-urheilua ajatellen voisi kuvitella että pitäisi harjoitella määrää, määrää ja määrää, treenistä toiseen ja kunto vain nousee. Onhan kisojen pituudet 6 tunnista jopa 48 tuntia. Harjoitteluun käytettävissä oleva aika on kuitenkin usein rajallinen ja tuloksia täytyy tällöin saada myös tehoja vaihdellen. Olen kokenut tehoharjoitusten tekemisen suorituskyvyn nostamisen kannalta parhaimmaksi lähtökohdaksi. Tehojen lisäksi tulisi kiinnittää huomiota myös harjoitusmaastoon, varsinkin jos tapana on saada aikaa jalkavaivoja. Jos en itse saavuttanut kilpailu-uran aikana suuria tuloksia niin vammojen hankkimisesta on hyvin kantapään kautta hankittua kokemusta. Nykyisin olenkin suosinut pehmeitä lenkki pohjia (suunnistus), jaloille iskua vähentäviä lajeja (pyöräily, hiihto) ja haen mielelläni myös mäkisiä harjoitusmaastoja. Aloin miettimään mitä olen kokenut vuosien aikana hyviksi harjoitusmenetelmiksi ja näistä ohessa pienimuotoinen yhteenveto.

Lihasten hermotus ja suorituskyky:
  • Loikat (sauvojen kanssa tai ilman, mielellään ylämäkeen)
  • Lyhyet täysivauhtiset vedot (kaikki lajit oman fiiliksen mukaisesti)
  • Pelit (esim. sähly, jalkapallo)
  • Tonniset (juoksemalla esim. 3-4x4x1km)
  • Suunnistus (tehokas vauhtikestävyys, raskaalla alustalla)
  • Pyöräily (jalkojen suorituskyky, tekninen suorittaminen, ylämäki treenit)
  • Voimaharjoittelu (voimatasojen ylläpito ja kehittäminen)
  • Melonta (ylävartalon lihaksiston kestävyys)

Muistin virkistykseksi seikkailukisoissa vaaditut taidot:
  • Tärkein osio on suunnistaminen, joka liittyy kaikkiin lajeihin
  • Maastopyöräily
  • Juoksu
  • Rullaluistelu
  • Melonta
  • Vesistöjen ylitykset (uinti, uimapatjailu)
  • Kiipeily/laskeutuminen

Tiimi luottaa ryhmä-harjoittelun etuihin ja uskomme että ryhmässä harjoitellessa heikoimman lenkin kunto kasvaa parhaiten. Pitkällä tähtäimellä tiimin jäsenten kuntotasot alkavat saavuttamaan toisiaan. Yhteistreeneissä tehdään yleensä kovia suorituksia tehollisesti tai määrällisesti ja ne tehdään mielellään haastavissa maastoissa. Pyrimme suunnittelemaan pitkät harjoitukset myös mielenkiintoisiin paikkoihin. Näistä raportoidaan blogissa tulevan kesän aikana.

Terveisin,
Janne
XC Adventure

lauantai 28. helmikuuta 2015

Mammutti ja Jaska Jokunen

Yläköysittelyä Mammutilla
Viime talvena sain ensikosketukseni jääkiipeilyyn OKS -91:n järjestämällä kurssilla. Vaikka minulla oli jonkinlaista kokemusta sportti kiipeilystä, tämä kiipeilyn muoto oli hyppy ihan uuteen maailmaan. Tänä talvena päätimme tehdä uuden reissun korouomaan ja verestää iemmin opittuja taitoja.

Lähdimme ajamaan neljän hengen porukalla Oulusta varhain helmikuisena lauantai aamuna, jotta meillä olisi koko valoisa aika käytettävissä kiipeilyyn. Posion Korouomassa sijaitsevat Mammutti ja Jaska Jokunen ovat alueen helpoimpia seiniä ja siten sopivat meidän reissullemme.

Perille päästyämme otimme kamat kantoon jo lähdimme kävelemään kohti Mammuttia. Korouomassa käy päivittäin bussilasteittain turisteja ihailemassa jääputouksia, joten reitti putouksille oli erinomaisessa kunnossa. Puolessa tunnissa pääsimme pelipaikoille suunnittelemmaan päivän nousuja. Mammutti on varmaan ainut korouoman putouksista jolle pystyy kohtuudella virittelemään yläköydet kävelemällä putouksen sivusta. Joten seinä oli passeli tarpeisiimme.

Päivän sää suosi kiipeilyä vain parilla pakkasasteella. Jää oli mukavan pehmeää ja hakun sai iskettyä seinään ilman kovempaa yrittämistä. Itse kiipeily tuntui hirvittävän raskaalta, koska hakkujen ja rautojen pitävyyteen ei osannut  olleenkaan luottaa ja puristus oli sen mukainen. Päivän saldo oli kymmenkunta yläköysinousua per nuppi ja yksi liidi nousu. Itseltäni ensimmäinen liidinousu jäi vielä odottamaan itseään ja keskityin enemmänkin jääruuvien käytön opetteluun maasta käsin.

Ensimmmänen liidi
Vietimme yön vuokraamassammme mökissä ja aamulla palasimme korouomaan jatkamaan kiipeilemistä. Päivän kohteena oli Mammutista hieman kauempana oleva Jaska Jokunen. Tälle seinälle yläköysiä ei voi virittää liidaamatta, vaan jonkun on kiivettävä putous ylös samalla köyttä vieden mennessään. Oma kantti ei tässä vaiheessa vielä riittänyt ensimmäiseen liidiin, mutta onneksi porukastamme yhdellä taidot ja kanttia oli mukana.

Päivän kääntyessä jo iltapäivän puolelle ja muutaman onnistuneen yläköysinousun jälkeen päätin lähteä liidaamaan Jaska Jokusta keskeltä ylös. Nousu lähti alkuun loivalla osuudella käyntiin ja ruuvitkin upposivat kohtuudella jäähän. Puntit tutisten kapuaminen jatkui aina puoleen väliin asti melko hyvin. Puolivälissä maitohapot polttivat lihaksissa jo niin kovasti ettei jääruuvit tahtoneet pysyä käsissä, kun niitä yritti ruuvata jäähän kiinni varmistuksiksi. Loppujen lopuksi pääsin ylös asti tippumatta ja yhtä kokemusta rikkaampana.