Lost in Kajaani 2015

Arto, Jukka ja Janne joukkuekuvassa. Kuva: Vaarojen Valokuvaajat ry

Viimeiset sotasuunnitelmat. Kuva: Rajavillit

Lost in Kajaani, nuo tämän syksyn taikasanat! Kisasta on ehtinyt kulua jo kolmisen viikkoa, mutta koitetaan palata vielä kisatunnelmiin raporttimme merkeissä. Kisaan päästiin meidän tiimistä mukaan Jannen ja Jukan voimin. Kolmanneksi jäseneksi lainasimme Artsia 1Lifesta kun onhan se aivan huipputyyppi. Lost in Kajaanin konkari ja asenne kohdallaan. Kisaan valmistauduttiin huolella ja pyrittiin käymään läpi viime vuosien metkuja. Vielä ennen lähtöä pohdittiin menneiden vuosien prologeja ja niissä koettuja haasteita. Miten sitten kävikään, juuri ennen kisan alkua saatiin ohjeeksi juosta kuusinkertainen kunniakierros stadionilla ja sitten matkaan. Aiheutti alkuun itsellä pientä huvittuneisuutta kun oltiin sentään mietitty kovasti mitä oli tulossa. Tämä oli kuitenkin sopivaa vaihtelua ja ei muuta kuin kierrokselle. Jokainen kiersi vuorollaan kierroksen kahteen kertaan.

Pyöräosuudelle päästiin hyvissä asemissa ja hyödynsimme Artsin paikallistuntemusta. Artsi sai suunnistaa ensimmäisen kartan. Ennen toiselle kartalle siirtymistä ja Jannen suunnistusvuoroa kierrettiin 2. Rastin Questilla Iso Ruuhijärvi juoksemalla. Tästä jatkettiin matkaa pyörillä ja meno maistui koko porukalla. 3-4 välille taas jalkauduttiin kohti nelosrastin Questia. Suunnistuspätkä oli haastava kartan ollessa hyvin suurpiirteinen, loppu vaiheessa uskokin hieman loppui ja pientä pummia saatiin aikaan Jannen suotuisalla avustuksella. Pummailu harmitti kun questi osoittautui laskeutumistehtäväksi ja joukkueita pääsi sen verran ohi että edessä oli puolen tunnin odottelu. Siirryimme tässä vaiheessa ruokailemaan ja nautimme samalla maisemista. Paikkana Questi oli mahtava kun keskellä metsää löytyy yksittäinen jyrkänne. Laskeutumisen jälkeen matka jatkui pyörällä ja rasteille löytämisessäkään ei ollut suuria haasteita. Kasirastille tunkattaessa Artsin energiat alkoi kuitenkin näyttämään hiipumisen merkkejä, otimme pienen aikalisän ja kevensimme hiukan vauhtia. Onneksi olimme tähän varautuneet ja laitoimme Artsin seuraavalla tieosuudella hinaukseen. Vaikka naru ei ole tiukalla niin sen on koettu pitävän ”elämän lankaa” yllä. Kyseessä on tietenkin myös joukkuekisa niin silloin suorituskykyä tasataan keinolla millä hyvänsä. Vetoavulla varauduttiin myös vuokatin vaarojen ylitykseen ja sinne täytyy säilyttää paukkuja. 70 kilsan ja viiden tunnin jälkeen saavuttiinkin 10 rastille, tästä parin huipun päälle (10.1 ja 10.2) jalkaisin ja siitä alkoi vuokatin vaarojen ylitys jota odotettiin jännä kakka housussa. Pyöräilykenkien vaihdossa Jannellekin mättäälle istahtaminen tuntui niin hyvältä että siihen olisi ollut helppo jäädä pidemmäksikin aikaa.

Jannen suppailu vuoro. Kuva: Vaarojen Valokuvaajat ry

Vuokatin vaaralle lähdettäessä alkoi Jukan suunnistusvuoro ja hyvältä näytti heti alkuun. Meno oli varmaa löydettiin hyvät väylät vältellen kovimpia huippuja. Tuntuu jälkeen päin että löytyi melkein parhaimmat pohjatkin ja siellä oli todella huonoa polkua tarjolla. Tämän välin parasta antia oli kun päästiin pudottelemaan vuokatin pujottelurinne alas. Sen minkä tuskan kanssa nousee, saman ilolla laskee J Vuokattikeskuksella päästiin taas Questien makuun. Jukka siirtyi uintihommiin, Janne ja Arto suppailemaan. Questit on tämän kisan suola ja mukava että niitä oli tarjolla tänäkin vuonna.

Questin jälkeen matka jatkui sotkamoon kohti melontaosuutta. Melontarastia ajatellen päästiin meidän ryhmän mukavuusalueelle. Jukka ja Janne pääsivät testaamaan insinöörin ajattelua kun ohjeena oli että kaksi hakee rasteja melomalla ja yksi juoksemalla maalta käsin. Mielenkiintoisen lisän toi emit rastien sijoittelun sekä maalle että saariin. Sotasuunnitelma piirrettiin kartalle noin viidessä minuutissa ja odotusaikoja rastien välillä tuli yhteensä noin 15 minuuttia. Ajoitukset onnistuivat hyvin ja nostimme osakkeita ainakin yhdellä sijalla. Tästä paukuteltiin parin rastin kautta kohti Activity Parkkia. Puistossa oli tarjolla mukavaa pikku jumppaa koodien haku tehtävien lisäksi. Jukka oli elementissään kun yhtenä osana oli hakea viimeinen koodi kiipeilyseinältä. Kauaa ei nokka tuhissu kun meidän tiimin Spider mäni noukki viestin talteen. Tästä oli jäljellä enää tiukka pimeän polkaisu ensimmäisen päivän maaliin.

Jukka suorittamassa seinäkiipeilytehtävää. Kuva: Lost in Kajaani Teaser

Toinen kisapäivä alkoi aamun prologilla ja nyt löytyi jo normaali källejä ratamestariltakin. 9 kilsan suunnistus kartalla josta oli polut pyyhitty pois. Jukka otti suunnistuksessa vetovuoron ja päästiin hyvin ensimmäiselle rastille. Tämä oli kuitenkin välileimaus ja toinen leimaus piti käydä tekemässä jyrkänteen alapuolella suon reunalla. Tästä pieni puhallus syvään ja vauhdilla alas. Ylöspäin kiipeäminen olikin sitten erijuttu ja reisiä hapotti niin penteleesti. Prologilta selvittiin kuitenkin hyvissä asemissa ja hypättiin taas pyörän selkään. Edellisestä päivästä viisastuneina Artolle laitettiin heti vetoapua koska tiedossa oli vielä kipuaminen naapurivaaralle ensimmäiselle rastille. Ykkös-kakkos väli olikin koko reissun huvittavinta antia. Päätettiin ”oikaista” joen kautta, sillan yli ja siitä pyörien kanssa kakkosrastille. Vedettiin mukana kaksi muutakin joukkuetta ja kun saatiin tunkattua pyörät joelle asti siltaa ei näy missään. Ratamestarin källi kun joesta houkuteltiin kahlaamaan yli. Kaks muuta joukkuetta kääntyi joelta heti kättelyssä ja vetivät lopulta meidänkin joukkuekaverit mukanaan. Ei löytynyt yhdestäkään joukkueesta raavasta miestä joka olisi käynyt jalkoja kastelemassa ja joen testaamassa. Ihan vain kääntämällä puukkoa jokaisen elämäntapa ”sissin” haavassa, Artsi haastatteli kisan jälkeen Passionin tyttöjä ja he ylittivät saman paikan mennessä ja tullessa J Tästä nöyrtyneinä jokainen kaveri muistaa mennä seuraavan paikan tullen kyselemättä yli.

Joki (oja) joka jäi odottamaan ylitystään.

Arton ja Jannen taidonnäyte toisen rastin Questilla. Kuva: Vaarojen Valokuvaajat ry

Palataksemme kisaan painelimme vielä puolituntia kakkosrastille. Siellä oli tiedossa mukava köysitehtävä ja nostatti hieman porukan mielialaa. Yhteensä tässä hävittiin jopa tunnin verran koska takaisin tullessa jouduimme nousemaan uudelleen Naapurivaaralle ja hieman pidempää reittiä. Suunnistus toimi hyvin ja kampesimme tasaisilla niin paljon kuin pystyimme ja raskaimmissa paikoissa hieman höllättiin. Toisena päivänä oli paljon raskaita pyöräilypätkiä ja mielenkiintoisia Questeja välipaloina. Kaupunkialueelle siirryttäessä alkoi maaliin pääsy käymään jo mielessä. Todellisuudessa kisan raskaimpia pätkiä oli vasta edessä. Saavuttaessa Prikaatin alueelle täytyi suorittaa yhteensä noin puolen tunnin suunnistus ja sotilaskilpailurata. Tästä pyöräiltiin maalialueelle ja kuviteltiin edessä olevan parin rastin näytöstyylinen suunnistustehtävä kisa-alueella. Maalialueella saatiin kartta kouraan ja ensin täytyi käydä ammattikorkeakoululla etsimässä sanoja, joista täytyi muodostaa lause (tähän tehtävään saatiin vielä erillinen kartta). Ensimmäisen sanarastin kohdalla oltiin niin väsyneitä että pysähdyttiin lukemaan piiiitkää runoa eikä sen kummemmin mietitty asiaa vaan jatkettiin seuraaville. Herkistyimme vain hiljaa itseksemme kun runossa muistutettiin välittämisestä.

Joukkue maalissa. Kuva: Vaarojen Valokuvaat ry

Koitettiin lopuksi kasata kaikista vihjeistä lause ja kaikki ei ihan täsmännyt. Palattiin runorastille ja löydettiin oikea vihje. Päästiin lopulta jatkamaan matkaa vihon viimeiselle suunnistus pätkälle. Siinä olikin tekemistä kun reitti oli perus oulu-rastien A-radan mittainen ja jokainen joukkueenjäsen oli aivan puhki. Tuskaa lisäsi Rigor Mortiksen joukkue, joka lähti viimeiseen suunnistukseen yhtäaikaa. Meillä ei ollut mitään hajua edellisen päivän sijoituksista, joten ei auttanut muu kuin yrittää pitää samaa vauhtia vaikka jalka tökkäsi jokaiseen risuun ja kiven murikkaan. Artolla oli vielä lähtiissä hetkellinen heikko hetki ja alkoi houria ettei tässä jakseta enää mitään loppukiriä ottaa. Käytiin lyhyt napakka keskustelu ja loiste palasi silmiin samoin tein.

Jäimme lopulta Mortiksen joukkueelle kunniakierroksen verran, mutta lopputuloksissa olimme muutaman minuutin etupuolella. Tämäkös loi tyytyväisyyttä meidän porukalle kun maaliin tultiin viimeisillä höyryillä ja energiaa silti löytyi jostakin. Lopputuloskin oli aivan loistava kuudes sija, johon voitiin olla tyytyväisiä. Kun on melkein 20 tuntia ja 240 kilometriä takana niin silloin ei jäädä enää murjottamaan vaan suunnataan hyvällä luottamuksella kohti uusia haasteita.

Terveisin,

Janne
XC Adventure

Perjantain kooste:

Lauantain kooste: