Mammutti ja Jaska Jokunen

Yläköysittelyä Mammutilla

Viime talvena sain ensikosketukseni jääkiipeilyyn OKS -91:n järjestämällä kurssilla. Vaikka minulla oli jonkinlaista kokemusta sportti kiipeilystä, tämä kiipeilyn muoto oli hyppy ihan uuteen maailmaan. Tänä talvena päätimme tehdä uuden reissun korouomaan ja verestää iemmin opittuja taitoja.

Lähdimme ajamaan neljän hengen porukalla Oulusta varhain helmikuisena lauantai aamuna, jotta meillä olisi koko valoisa aika käytettävissä kiipeilyyn. Posion Korouomassa sijaitsevat Mammutti ja Jaska Jokunen ovat alueen helpoimpia seiniä ja siten sopivat meidän reissullemme.

Perille päästyämme otimme kamat kantoon jo lähdimme kävelemään kohti Mammuttia. Korouomassa käy päivittäin bussilasteittain turisteja ihailemassa jääputouksia, joten reitti putouksille oli erinomaisessa kunnossa. Puolessa tunnissa pääsimme pelipaikoille suunnittelemmaan päivän nousuja. Mammutti on varmaan ainut korouoman putouksista jolle pystyy kohtuudella virittelemään yläköydet kävelemällä putouksen sivusta. Joten seinä oli passeli tarpeisiimme.

Päivän sää suosi kiipeilyä vain parilla pakkasasteella. Jää oli mukavan pehmeää ja hakun sai iskettyä seinään ilman kovempaa yrittämistä. Itse kiipeily tuntui hirvittävän raskaalta, koska hakkujen ja rautojen pitävyyteen ei osannut  olleenkaan luottaa ja puristus oli sen mukainen. Päivän saldo oli kymmenkunta yläköysinousua per nuppi ja yksi liidi nousu. Itseltäni ensimmäinen liidinousu jäi vielä odottamaan itseään ja keskityin enemmänkin jääruuvien käytön opetteluun maasta käsin.

Ensimmmänen liidi

Vietimme yön vuokraamassammme mökissä ja aamulla palasimme korouomaan jatkamaan kiipeilemistä. Päivän kohteena oli Mammutista hieman kauempana oleva Jaska Jokunen. Tälle seinälle yläköysiä ei voi virittää liidaamatta, vaan jonkun on kiivettävä putous ylös samalla köyttä vieden mennessään. Oma kantti ei tässä vaiheessa vielä riittänyt ensimmäiseen liidiin, mutta onneksi porukastamme yhdellä taidot ja kanttia oli mukana.

Päivän kääntyessä jo iltapäivän puolelle ja muutaman onnistuneen yläköysinousun jälkeen päätin lähteä liidaamaan Jaska Jokusta keskeltä ylös. Nousu lähti alkuun loivalla osuudella käyntiin ja ruuvitkin upposivat kohtuudella jäähän. Puntit tutisten kapuaminen jatkui aina puoleen väliin asti melko hyvin. Puolivälissä maitohapot polttivat lihaksissa jo niin kovasti ettei jääruuvit tahtoneet pysyä käsissä, kun niitä yritti ruuvata jäähän kiinni varmistuksiksi. Loppujen lopuksi pääsin ylös asti tippumatta ja yhtä kokemusta rikkaampana.