14th MuddyX - säätöä ja tuskaa

Jukka ja Janne valmiina lähtöön.

Syksyn MuddyX tarjosi paljolti sitä itseään: mutaa, vettä ja haastavia reittejä. Kilpailu oli yllätyksiä täynnä ja kilpailun kärki vaihtui viimeisistä vuosista. Meidän tiimille kisa oli lopulta menestys, mutta kuinka tähän tilanteeseen päädyttiin, siitä seuraavassa. Kisa aamu itsessään oli täynnä säätöä ja tuntui ettei kisastakaan taida tulla tällä kertaa mitään. Kisapaikalle saavuttuaan Janne huomasi vaihdevivun roikkuvan vaijerin varassa. Löystynyt ruuvi oli irronnut ajon aikana ja tähän täytyi nopeasti keksiä jotain tilalle. Lopulta järjestejältä löytyi oikella kierteellä ylipitkä ruuvi ja seuraavaksi siirryttiin täyttämään väljyyttä. Hajottamalla omia työkaluja löytyi pari pientä prikkaa ja loppusilaus powerbarin patukalla. Se on sellaista purkkaa että toimii moneen tarkoitukseen. Tähän vielä pari nippusidettä ja homma oli lopulta valmis juuri ennen karttojen jakoa. Ei auttanu kuin koittaa rauhoittaa tilannetta ja aloittaa puhtaalta pöydältä, mutta eihän se hätähoisulta niin vaan onnistukaan :)

Kuvassa välineitä, jotka kannattaa tarkistaa ennen kisaa. Myöskään kaikkea ei kannata pakata reppuun mukaan :)

Reitin suunnittelu tehtiin lopulta tiimin voimin kun samassa pöydässä istuttaessa ei pystytty olemaan heittelemättä ajatuksia toteutuksen suhteen. Ajatukset olivat vielä saman suuntaiset, joten ei muuta kuin pari vedolla kisaan. Aiemmista vuosista opittu että lähimmät rastit kannattaa pyrkiä käymään ensin. Yleensä niitä ei kuitenkaan kerkiä lopussa käymään. Tiedossa oli myös että tämän alueen polut on raskaita ja hidaskulkuisia, mutta tästä huolimatta maasto yllätti varmasti jokaisen kisaajan. Päätimme lähteä kiertämään radan myötäpäivään ja tämä oli lopulta suurimman osan suunnitelmissa (pois lukien Matti 1Lifesta). Reitti oli piirretty puolessa tunnissa ja Jukan kanssa oltiin valmiita starttiin.

Kisa lähtikin hyvin liikenteeseen ja kerkesimme helposti ensimmäiselle rastilla kisan kärjessä. Janne koki kuitenkin íkävän yllätyksen  kun kulku ei ollutkaan kohdallaan. Tämä alkoi näkyä selvästi ensimmäisillä rastiväleillä. Jouduin vain polkemaan aivan liian kovaa ja tiedossa oli että neljä tuntia tällä tahdilla tulee olemaan täyttä tuskaa.

Ei auttanut kuin keskittyä polkemaan rastiväli kerrallaan ja koittaa pysyä vauhdissa mukana. Rastille 71 mennessä ryhmään tarttui mukaan vielä Väsyneiden Isien Tuomo ja tämän jälkeen kolmen hengen juna piti kovaa kyytiä (ja Janne vikisi hiljaa itsekseen). Eihän vastaavassa paikassa passaa näyttää kavereille heikkoutta vaan täytyy painaa raakasti mukana niin kauan kuin pystyy. Polut osoittautuivat todella hitaiksi ja jos pyörää ei päädytty kantamaan suolla tai umpimetsässä niin silloin tiedossa oli hidasta ja teknistä kivikkoa. Näillä pätkillä maisemat ei vaihtunu, mutta syke pysyi tapissa. Ratamestarin ilmoittamat havainnot maastosta olivat että välillä on hidasta ja vaikea kulkuista polkua, mutta nopeasti reitti voi muuttua nopeaksi kangasmetsäksi. Nämä nopeat välit jäi meiltä löytymättä tai sitten olin itse vain niin loppuun ajettu ettei yksinkertaisesti pystynyt havainnoimaan ympäristöä.

Meidän reitinvalintoja, paikat likimain parin kilometrin sisällä.

Rastilla 72 päätettiin vaihtaa alkuperäistä suunnitelmaa, jätetään rastit 42 ja 91 tässä vaiheessa hakematta ja suunnataan rastille 92-52. Rastille 52 tulo oli lopulta niin hidasta polkua pitkin että päätettiin viedä suunnitelmat kokonaan uusiksi ja ajaa 52:lta vasemman kautta 31:lle (vihreä viivoitus). Tätä ei ollut alunperin tarkoitus edes leimata, mutta aikaa olisi hukkunut ajamalla pari kilometriä samaa hidasta polkua takaisin. 52:lta lähtiissä alkoikin perus XC-meininki ja pieni muotoinen sähellys. Janne veti pitkoksilla nokalleen, jäi Tuomon kanssa keräämään kamoja kun Jukka jatkoi samalla tahdilla ja poistui horisonttiin. Ei auttanu kuin painella perään, mutta pitkosten jälkeen Jukkaa ei näy enää missään. Reilu kaveri kun käytti tilaisuuden hyväksi, mutta tämähän on kilpailua. Janne ja Tuomo väänsi ison vaihteen päälle ja koittivat tavoittaa karkulaisen, mutta ei, ei minkäänlaista havaintoa sankarista. Kova tahti jatkui rastille 31 asti ja leimauksen jälkeen Jukka saapuu hoodeille naama punaisena. Oli pitkosten jälkeen kääntynyt ristauksesta oikealle kun olisi pitänyt jatkaa suoraan. Olihan Jukka pudottanut hienon minikompassinsa alkumatkalle ja tässä sitä nyt oltiin (se muuten oli nätti niin kauan kuin oli tallessa).
Kauimmainen rasti 81 käytiin vielä hakemassa kun 1Lifen Matti tuli vastaan (Matti oli niitä harvoja jotka lähti kiertämään rataa vastapäivään). Heitettiin Masan kanssa maagiset ylävitoset ja tästä saatiin virtaa rastille asti. Tämä on mahtavinta tässä lajissa Oulun alueella kun eri tiimin jäsenet tsemppaavat toisiaan ja vielä kesken kisan. Ylävitosten jälkeen nopea spekulointi mitä rasteja Masa olis ehtinyt hakemaan ja sitten tiukka vääntö rastille. Kalkuloitiin rastilla omaa reittiä uudelleen ja päätettiin jättää kauimmaiset 32 ja 41 väliin. Suunta kohti rastia 91 ja 51. Tämän välin pitkoksilla Jukkakin ehti ottamaan lähikontaktia turpeeseen. Rastille 51 meno vei Jannelta viimeiset mehut, oli se vaan tällä "polulla" niin raskasta tunkkaamista pyörän kanssa.

Reitin valinta rastille 51, meinasi paikoin uskoloppua että ojat joskus loppuis.

Rastilta lähtiissä Jukasta ja Tuomosta ei näkynyt kuin lähtö ja Janne jäi kuopimaan paikoilleen. Isolla tiellä yritin vielä kovasti ottaa eroa kiinni ja kaverit hetkellisesti hölläsivätkin tahtia, jotta pääsisin peesiin. Reisissä ei vain ollut enää potkua ja peesistäkin tiputtiin väkisillä. Tuomo päätti hakea rastin 43, Jukan ja Jannen jättäen tämän väliin. Jukan tämä olisi ehdottomasti kannattanut käydä hakemassa niin olisi nähty armoton loppukiri kisan voitosta. Epävarmuus ajan riittämisestä pakotti jättämään rastin väliin. Viimeiset rastit löytyivät helposti ja Jukan pysähtyessä rastille Janne sai karkulaisen kiinni. Tästä sisuuntuneena Jukka laittoi rastilla 73 ison vaihteen päälle, Jannella ollessa enää pientä vääntöä käytössä. Tästä oli jäljellä enää pari kilsaa rastille 21 ja "hyrr" bonusrastille. Vesistöön kahlaaminen näyttäisi olevan avainsana tämän vuoden MuddyX:ssä. Bonus rastilta maali oli enää kiven heiton päässä. Lopputuloksena 3.48, 60 kilometriä ja Jukalle 2. sija Jannen polkiessa kolmanneksi. Tämä oli jotain aivan huippua kun mukana oli alueen ja Suomen parhaat Rogaajat.

Jannen sykeseuranta (syke ja nopeus min/km).

Tämän vuoden kisa oli taattua Seppo Mäkisen käsialaa ja kisaajia ei päästetty taaskaan helpolla. Näin se toki kuuluu ollakin. Meidän tiimi on pyrkinyt harjoittelemaan kisojen mukaisissa maastoissa, mutta tälläiseen ei pysty valmistautumaan kuin kisaamalla. Tällä kertaa XC:n jäseniltä otettiin kaikki irti ja omat rajat paukkuivat yli. Jos tämän vuoden kisasta pitäisi vielä jotain mainita niin tällä kertaa ylitimme mahtavasti itsemme ja se on jokaisessa kisassa tavoitteena. Video pätkiä kisasta voi käydä vilkaisemassa tiimin Youtube-kanavalta ja niitä pyritään lisäämään sopivin väliajoin.

Terveisin,

Janne

XC Adventure

Lost in Kajaani 2015

Arto, Jukka ja Janne joukkuekuvassa. Kuva: Vaarojen Valokuvaajat ry

Viimeiset sotasuunnitelmat. Kuva: Rajavillit

Lost in Kajaani, nuo tämän syksyn taikasanat! Kisasta on ehtinyt kulua jo kolmisen viikkoa, mutta koitetaan palata vielä kisatunnelmiin raporttimme merkeissä. Kisaan päästiin meidän tiimistä mukaan Jannen ja Jukan voimin. Kolmanneksi jäseneksi lainasimme Artsia 1Lifesta kun onhan se aivan huipputyyppi. Lost in Kajaanin konkari ja asenne kohdallaan. Kisaan valmistauduttiin huolella ja pyrittiin käymään läpi viime vuosien metkuja. Vielä ennen lähtöä pohdittiin menneiden vuosien prologeja ja niissä koettuja haasteita. Miten sitten kävikään, juuri ennen kisan alkua saatiin ohjeeksi juosta kuusinkertainen kunniakierros stadionilla ja sitten matkaan. Aiheutti alkuun itsellä pientä huvittuneisuutta kun oltiin sentään mietitty kovasti mitä oli tulossa. Tämä oli kuitenkin sopivaa vaihtelua ja ei muuta kuin kierrokselle. Jokainen kiersi vuorollaan kierroksen kahteen kertaan.

Pyöräosuudelle päästiin hyvissä asemissa ja hyödynsimme Artsin paikallistuntemusta. Artsi sai suunnistaa ensimmäisen kartan. Ennen toiselle kartalle siirtymistä ja Jannen suunnistusvuoroa kierrettiin 2. Rastin Questilla Iso Ruuhijärvi juoksemalla. Tästä jatkettiin matkaa pyörillä ja meno maistui koko porukalla. 3-4 välille taas jalkauduttiin kohti nelosrastin Questia. Suunnistuspätkä oli haastava kartan ollessa hyvin suurpiirteinen, loppu vaiheessa uskokin hieman loppui ja pientä pummia saatiin aikaan Jannen suotuisalla avustuksella. Pummailu harmitti kun questi osoittautui laskeutumistehtäväksi ja joukkueita pääsi sen verran ohi että edessä oli puolen tunnin odottelu. Siirryimme tässä vaiheessa ruokailemaan ja nautimme samalla maisemista. Paikkana Questi oli mahtava kun keskellä metsää löytyy yksittäinen jyrkänne. Laskeutumisen jälkeen matka jatkui pyörällä ja rasteille löytämisessäkään ei ollut suuria haasteita. Kasirastille tunkattaessa Artsin energiat alkoi kuitenkin näyttämään hiipumisen merkkejä, otimme pienen aikalisän ja kevensimme hiukan vauhtia. Onneksi olimme tähän varautuneet ja laitoimme Artsin seuraavalla tieosuudella hinaukseen. Vaikka naru ei ole tiukalla niin sen on koettu pitävän ”elämän lankaa” yllä. Kyseessä on tietenkin myös joukkuekisa niin silloin suorituskykyä tasataan keinolla millä hyvänsä. Vetoavulla varauduttiin myös vuokatin vaarojen ylitykseen ja sinne täytyy säilyttää paukkuja. 70 kilsan ja viiden tunnin jälkeen saavuttiinkin 10 rastille, tästä parin huipun päälle (10.1 ja 10.2) jalkaisin ja siitä alkoi vuokatin vaarojen ylitys jota odotettiin jännä kakka housussa. Pyöräilykenkien vaihdossa Jannellekin mättäälle istahtaminen tuntui niin hyvältä että siihen olisi ollut helppo jäädä pidemmäksikin aikaa.

Jannen suppailu vuoro. Kuva: Vaarojen Valokuvaajat ry

Vuokatin vaaralle lähdettäessä alkoi Jukan suunnistusvuoro ja hyvältä näytti heti alkuun. Meno oli varmaa löydettiin hyvät väylät vältellen kovimpia huippuja. Tuntuu jälkeen päin että löytyi melkein parhaimmat pohjatkin ja siellä oli todella huonoa polkua tarjolla. Tämän välin parasta antia oli kun päästiin pudottelemaan vuokatin pujottelurinne alas. Sen minkä tuskan kanssa nousee, saman ilolla laskee J Vuokattikeskuksella päästiin taas Questien makuun. Jukka siirtyi uintihommiin, Janne ja Arto suppailemaan. Questit on tämän kisan suola ja mukava että niitä oli tarjolla tänäkin vuonna.

Questin jälkeen matka jatkui sotkamoon kohti melontaosuutta. Melontarastia ajatellen päästiin meidän ryhmän mukavuusalueelle. Jukka ja Janne pääsivät testaamaan insinöörin ajattelua kun ohjeena oli että kaksi hakee rasteja melomalla ja yksi juoksemalla maalta käsin. Mielenkiintoisen lisän toi emit rastien sijoittelun sekä maalle että saariin. Sotasuunnitelma piirrettiin kartalle noin viidessä minuutissa ja odotusaikoja rastien välillä tuli yhteensä noin 15 minuuttia. Ajoitukset onnistuivat hyvin ja nostimme osakkeita ainakin yhdellä sijalla. Tästä paukuteltiin parin rastin kautta kohti Activity Parkkia. Puistossa oli tarjolla mukavaa pikku jumppaa koodien haku tehtävien lisäksi. Jukka oli elementissään kun yhtenä osana oli hakea viimeinen koodi kiipeilyseinältä. Kauaa ei nokka tuhissu kun meidän tiimin Spider mäni noukki viestin talteen. Tästä oli jäljellä enää tiukka pimeän polkaisu ensimmäisen päivän maaliin.

Jukka suorittamassa seinäkiipeilytehtävää. Kuva: Lost in Kajaani Teaser

Toinen kisapäivä alkoi aamun prologilla ja nyt löytyi jo normaali källejä ratamestariltakin. 9 kilsan suunnistus kartalla josta oli polut pyyhitty pois. Jukka otti suunnistuksessa vetovuoron ja päästiin hyvin ensimmäiselle rastille. Tämä oli kuitenkin välileimaus ja toinen leimaus piti käydä tekemässä jyrkänteen alapuolella suon reunalla. Tästä pieni puhallus syvään ja vauhdilla alas. Ylöspäin kiipeäminen olikin sitten erijuttu ja reisiä hapotti niin penteleesti. Prologilta selvittiin kuitenkin hyvissä asemissa ja hypättiin taas pyörän selkään. Edellisestä päivästä viisastuneina Artolle laitettiin heti vetoapua koska tiedossa oli vielä kipuaminen naapurivaaralle ensimmäiselle rastille. Ykkös-kakkos väli olikin koko reissun huvittavinta antia. Päätettiin ”oikaista” joen kautta, sillan yli ja siitä pyörien kanssa kakkosrastille. Vedettiin mukana kaksi muutakin joukkuetta ja kun saatiin tunkattua pyörät joelle asti siltaa ei näy missään. Ratamestarin källi kun joesta houkuteltiin kahlaamaan yli. Kaks muuta joukkuetta kääntyi joelta heti kättelyssä ja vetivät lopulta meidänkin joukkuekaverit mukanaan. Ei löytynyt yhdestäkään joukkueesta raavasta miestä joka olisi käynyt jalkoja kastelemassa ja joen testaamassa. Ihan vain kääntämällä puukkoa jokaisen elämäntapa ”sissin” haavassa, Artsi haastatteli kisan jälkeen Passionin tyttöjä ja he ylittivät saman paikan mennessä ja tullessa J Tästä nöyrtyneinä jokainen kaveri muistaa mennä seuraavan paikan tullen kyselemättä yli.

Joki (oja) joka jäi odottamaan ylitystään.

Arton ja Jannen taidonnäyte toisen rastin Questilla. Kuva: Vaarojen Valokuvaajat ry

Palataksemme kisaan painelimme vielä puolituntia kakkosrastille. Siellä oli tiedossa mukava köysitehtävä ja nostatti hieman porukan mielialaa. Yhteensä tässä hävittiin jopa tunnin verran koska takaisin tullessa jouduimme nousemaan uudelleen Naapurivaaralle ja hieman pidempää reittiä. Suunnistus toimi hyvin ja kampesimme tasaisilla niin paljon kuin pystyimme ja raskaimmissa paikoissa hieman höllättiin. Toisena päivänä oli paljon raskaita pyöräilypätkiä ja mielenkiintoisia Questeja välipaloina. Kaupunkialueelle siirryttäessä alkoi maaliin pääsy käymään jo mielessä. Todellisuudessa kisan raskaimpia pätkiä oli vasta edessä. Saavuttaessa Prikaatin alueelle täytyi suorittaa yhteensä noin puolen tunnin suunnistus ja sotilaskilpailurata. Tästä pyöräiltiin maalialueelle ja kuviteltiin edessä olevan parin rastin näytöstyylinen suunnistustehtävä kisa-alueella. Maalialueella saatiin kartta kouraan ja ensin täytyi käydä ammattikorkeakoululla etsimässä sanoja, joista täytyi muodostaa lause (tähän tehtävään saatiin vielä erillinen kartta). Ensimmäisen sanarastin kohdalla oltiin niin väsyneitä että pysähdyttiin lukemaan piiiitkää runoa eikä sen kummemmin mietitty asiaa vaan jatkettiin seuraaville. Herkistyimme vain hiljaa itseksemme kun runossa muistutettiin välittämisestä.

Joukkue maalissa. Kuva: Vaarojen Valokuvaat ry

Koitettiin lopuksi kasata kaikista vihjeistä lause ja kaikki ei ihan täsmännyt. Palattiin runorastille ja löydettiin oikea vihje. Päästiin lopulta jatkamaan matkaa vihon viimeiselle suunnistus pätkälle. Siinä olikin tekemistä kun reitti oli perus oulu-rastien A-radan mittainen ja jokainen joukkueenjäsen oli aivan puhki. Tuskaa lisäsi Rigor Mortiksen joukkue, joka lähti viimeiseen suunnistukseen yhtäaikaa. Meillä ei ollut mitään hajua edellisen päivän sijoituksista, joten ei auttanut muu kuin yrittää pitää samaa vauhtia vaikka jalka tökkäsi jokaiseen risuun ja kiven murikkaan. Artolla oli vielä lähtiissä hetkellinen heikko hetki ja alkoi houria ettei tässä jakseta enää mitään loppukiriä ottaa. Käytiin lyhyt napakka keskustelu ja loiste palasi silmiin samoin tein.

Jäimme lopulta Mortiksen joukkueelle kunniakierroksen verran, mutta lopputuloksissa olimme muutaman minuutin etupuolella. Tämäkös loi tyytyväisyyttä meidän porukalle kun maaliin tultiin viimeisillä höyryillä ja energiaa silti löytyi jostakin. Lopputuloskin oli aivan loistava kuudes sija, johon voitiin olla tyytyväisiä. Kun on melkein 20 tuntia ja 240 kilometriä takana niin silloin ei jäädä enää murjottamaan vaan suunnataan hyvällä luottamuksella kohti uusia haasteita.

Terveisin,

Janne
XC Adventure

Perjantain kooste:

Lauantain kooste:

Syöte MTB 2015

Tämän vuoden Syöte MTB tarjosi kaikkea mitä ensikertalainen kisalta voisi toivoa. Haastetta löytyi maastosta monessa muodossa, noususummaa kertyi aivan mahtavasti, maasto oli teknisesti haastavaa (varsinkin näillä taidoilla) ja lisämausteen kehiin heitti sateinen keli. Vettä on satanut koko kesän ja niin teki myös kisapäivän ajan. Juurakot ja kivikot oli tästä johtuen liukkaita kuten myös pitkospuut, joissa jarruille ei kannattanut siirtyä. Ajorata oli monella käynyt pitkäksi, mutta kukaan ei tainnut onneksi jäädä tästä syystä matkan varrelle.

Tästä kuljettiin pytkynharjun huipulle. (Kuva: Minna Koramo)

Kisaa lähdettiin suunnittelemaan tietenkin takki auki, tyylille uskollisesti. Kuvitelmat omasta suorituskyvystä oli aivan eri planeetalta todellisuuden kanssa ja tämä tuli nopeasti selville. Ihmettelin kun Arto meinasi että alle viiden tunnin tekee tiukkaa. Kuvittelin neljän tunnin rikkoutuvan kevyesti. Samaa mieltä olin vielä ennen starttia ja alussa oli tarkoitus lähteä rennon kovaa. Kuvittelin myös ajavani huoltopisteiltä nopeasti ohi ja selviäväni kisan läpi omilla eväillä. Tämä ei todellakaan toteutunut ja herkuille piti pysähtyä jo ensimmäiseltä huoltopisteeltä lähtien.

Viimeiset minuutit ennen lähtöä. (Kuva: Tarja Kiviranta)

Lähtöviivalla tuumasin vielä Artolle mitä muuta sitä tekisi lauantai aamuna kuin odottelisi sadekelissä kisan alkua. Vastaus oli selvä. Tämä on juuri sitä mitä seikkailu-urheilija sopivin välein tarvitsee ja se on haasteita erilaisten kilpailujen muodoissa.

Kisa alkoi helposti ja sopivat ajopaikat löytyivät ensimmäisille poluille ehdittäessä. Lähdöstä melkein heti nousu pikkusyötteen päälle ja sieltä pudoteltiin neljää kymppiä alas. Alamäestä löytyi yllätyksenä paikoin liukkaita pitkoksia ja mutaisia mutkia. Itsellä alamäki sujui hyvin tehdessäni strategisen ohituksen laskun alussa, Arto taas siirtyi samoilla kohdilla mustikka hommiin ja veti harmillisesti nenilleen ensimmäisillä pitkoksilla. Laskun jälkeen oli tiedossa pitkä pätkä teknistä ja mutaista polkua ensimmäiselle huoltopisteelle (HP1). Ennen huoltopistettä alkoi miehessä olemaa jo ensimmäisiä väsymyksen merkkejä ja 17 kilometrin kohdalla HP1:lle täytyi pysähtyä jo tankkaamaan.

Pytkynharju. (Kuva: Tarja Kiviranta)

Tästä 30 kilometriin matka jatkui vielä ihan mukavasti ja puolimatka taittuu kahteen tuntiin. Rankka reitti vaati kuitenkin veronsa ja koko kroppa oli jo tässä vaiheessa aivan tyhjänä, kädet oli turrana ja jalat ei jaksanu enää käskyttää raskaassa maastossa. Muutamassa laskussa ajauduin itsekin kyljelleen varvikkoon kun ei yksinkertaisesti jaksanu pitää pyörää polulla. Porukkaa piti päästää sopivissa paikoissa ohi ja heiltä oli vielä bonuksena mukava kuulla miltä loppureitti tulee näyttämään. Se olikin sitten aivan hirveetä räpimistä ja renkaiden suttaamista. Tästä saatiin ennakkovaroituksia lähdössä, mutta mitä sitä kuuntelemaan järjestäjän neuvoja. Tähän olisi tosiaankin pitänyt saada säästettyä energiaa, mutta silloin matkanteko olisi ollut alkupuoliskolla lähinnä retkeilyä ja tähän ei vain pysty taipumaan.

Väsynyt kisailija saapuu vihdoin maaliin. (Kuva: Tarja Kiviranta)

Viimeisen parin kymmenen kilsan aikana joutui vain keskittyä etenemiseen kilometri kerrallaan, muuten olisi usko loppunut maaliin pääsyn suhteen. Viimeinen kymmenen kilsan aikana kisa tuntui vasta alkavan ja lihaksisto huusi jo hoosiannaa. Tästä alkoi nimittäin kisan teknisin ja haastavin pätkä vaikka tämä kisakuski oli jo aivan puhki. En ymmärrä millä voimilla selvisin rantaväylän läpi (Pärjänjoen rantaa Annin tuvalle), jostakin sitä kuitenkin tuntuu tiukassa paikassa löytyvän ja niin se nenänpää vain pilkahtikin lopulta metsästä josta alkoi loppunousu. Nousua Annintuvalta maaliin 207 metristä 432 metriin. Tämä olikin mielenkiintoinen vaihe kun mäestä valui muta ja vesi alaspäin. Loppunousu meni tämän vuoden ensikertalaiselta suurelta osin kävelyttämiseksi, mutta noustiin se silti maaliin asti. Väsyneeltä kaverilta löytyi vielä viimeisen kilometrin kirikin kun edellä tuli pari saman sarjan kaveria selkä edellä vastaan. Maalissa aika 4.48, sijoitus 81/227 ja aivan uskomaton kisa takana. Kisa punnerrettiin läpi 151:n keskisykkeellä, joten ei se meno lopun viimein ihan retkeilyäkään ollut. Janne ja Arto saivat bonuksena vielä naamansa Markku Rytingin videokoosteeseen. Pätkästä saa helposti selville miltä homma vaikutti, kasvoilla kova irvistys mutta matka ei vaan taitu mihinkään. Tämän vuoden Syöte MTB oli miesten hommaa ja itseä ei voinut tällä kertaa lukea tähän ryhmään. Täytyy nostaa hattua kavereille joita märkä keli ei tuntunut hidastavan ja ennen kaikkea kovimmille, jotka kiersivät reitin kahteen kertaan!

Maalissa jaksaa vielä hymyillä, mutta kisaratsu on kokenut kovia. (Kuva: Arto Karjalainen)

Kisa osoitti että itse tarvitsen kehittyäkseni haastavia maastopyöräkisoja, jotta pyöräilyyn saisi voimaa ja sitkeyttä. Reitissä täytyy olla haastetta ja niitä joutuu oulun seudulla välillä hakemalla hakemaan. Varsinkin noususummaa reeneihin ei tahdo löytyä ja tämä osoittautuu monessa suhteessa ongelmaksi. Seikkailukisoissa en ole näin teknisiin pätkiin törmännyt kuin Joensuun Ursakissa, joten perus seikkailukisoissa kokemusta ei yleensä kartu riittävästi eikä suorituskyky kehity tällä saralla. Näitä pätkiä toivoisi enemmänkin myös meidän kisoihin. Haikeasti muistelen tarinoita kun kaverit kisailivat Syötteen maisemissa seikkailu-urheilun merkeissä.

Kisasta jäi tällä kertaa käteen myös taktista näkemystä ja seuraavan MTB-kisaan täytyy laittaa karkeaa kuviota renkaaseen ja rengaspaineet alas. Nyt matala kuvioinen rengas suttasi ja hyppyytti joka paikassa. Tämän kisan jälkeen tietää myös mihin pyöräilyssä tulisi panostaa ja joudun toteamaan että ensi kauteen tullaan mukaan entistä kovempana. Tämä tietää seuraavalle vuodelle raakaa työtä, mutta ilman kipua ja väsymystä ei pysty uusia tasoja saavutamaankaan.

Kiitoksia järjestäjille aivan mahtavasta kokemuksesta ja ensi kaudella ollaan toivottavasti mukana koko XC-tiimin voimin.

Terveisin,
Janne
XC Adventure